Spermassa voi vaania ebola tai zikavirus - mutta se ei välttämättä leviä!

Siemenneste on virusten tyyssija, paljastaa uusi raportti. Emerging Infectious Diseases-lehden julkaisemassa raportissa todetaan, että ainakin 27 virusta, joista osa on hengenvaarallisia, voivat vaania siemennesteessä.
Listalle lukeutuvat hepatiittivirusten, herpeksen ja HIV:n ohella monet virukset, joiden on tavallisesti ajateltu leviävän ihmisestä toiseen esimerkiksi veren tai syljen kautta. Tällaisia olivat muun muassa ebolavirus ja sikotauti.
Oxfordin yliopiston tutkijoiden mukaan ei ole selvää, kuinka todennäköisesti siemennesteessä elävät virukset voisivat levitä sukupuoliyhteydessä.
– Viruksen on oltava elinkelpoinen, mutta tämä ei välttämättä yksin riitä aiheuttamaan tartuntaa. Joidenkin virusten kohdalla löysimme todisteita tartunnoista sukupuoliyhteydessä, mutta toisten kohdalla emme löytäneet todisteita suuntaan tai toiseen, sanoo tutkija Alex Salam.
Jotkut viruksista elävät siemennesteessä vain hetken, kun taas toiset voivat asua kiveksissä vuosiakin. Yksi syy, miksi virukset saattavat selvitä pitkiäkin aikoja, on että immuunijärjestelmä ei kykene hankkiutumaan eroon kiveksissä majailevista viruksista yhtä tehokkaasti, kuin muualla elimistössä. Esimerkiksi zikavirus poistuu verenkierrosta viikossa, mutta voi säilyä siemennesteessä jopa kuukausia. Myös ebolasta parantuneiden kerrotaan joissakin tapauksissa sairastuneen uudestaan, sillä virus on säilynyt hengissä ja aktiivisena kiveksissä.
Lisää tutkimuksia siemennesteestä löytyvien virusten tartuntariskistä tarvitaan, tutkijat toteavat.
Lähde: WebMD