Seksirikollinen Jeffrey Epsteinilla yhteys prinsessa Dianaan - kehuskeli yhteisistä illoista prinsessan kanssa

Amerikkalaista liikemies Jeffrey Epsteinia syytettiin ihmiskaupasta ja alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.
Hän menehtyi ennen oikeudenkäyntiään oman käden kautta vankilasellissä 2019.
Jälleen on julkisuuteen vuotanut uutta tietoa Epsteinin pahuuden lonkeroista.
Epsteinin piiriin kuului huippunimiä niin liike-elämästä, politiikasta kuin Ison-Britannian kuningashuoneesta.

Tunnetuin Epsteinin ystävistä oli prinssi Andrew, mutta hänellä oli yhteydet myös muun muassa ohjaaja Woody Alleniin, tuottaja Harvey Weinsteiniin, yritysjohtaja Bill Gatesiin sekä poliitikkoihin Bill Clintoniin ja Donald Trumpiin.
Oho, oli jo aikakin - Norjan kuningas Harald teki tarpeellisen hankinnan: "40 vuotta tähän meni"
Amerikkalaisen bestseller-tietokirjailijan Michael Wolffin Too Famous -uutuuskirjan mukaan Epsteinilla oli yhteyksiä myös prinsessa Dianaan.
Kirjassa on Wolffin ennen julkaisemattomia haastatteluja Epsteinista.
Toimittaja oli kysynyt Espteinilta, tunsiko tämä prinsessa Dianan.

Liikemies oli kehuskellut toimittajalle ”saatelleensa” silloin tällöin Dianaa tilaisuuksiin, mutta ei suostunut avautumaan tarkemmin suhteestaan prinsessaan.
Kaksikosta ei ole yhteiskuvaa.
Kuningatar Elisabet koki elämänsä järkytyksen - törmäsi kummitukseen kotilinnassaan

Diana ei suinkaan ollut Espteinin ihailijoita tai ystäviä.
Prinsessa itse asiassa joutui Epsteinin ex-naisystävän ja rikoskumppanin Ghislane Maxwellin kynsiin ja joutui toistuvasti tämän kiusaamaksi.

The Express -lehden mukaan Diana ja Maxwell tapasivat ensimmäisen kerran 1984 Indiana Jones -elokuvan ensi-illassa Lontoossa.
Epsteinin naisuhreihin lukeutunut Maria Farmer on myöhemmin kertonut Maxwellin saaneen Dianan useasti murtumaan ilkeyksillään.
– Katso, me saimme Dianan itkemään, eikö olekin hauskaa. Me vihaamme Dianaa, Farmer muistelee Maxwellin ja Epsteinin keskustelleen.
Prinsessa Märtha Louisen tyttäret takovat menestystä: "Perheessämme on Norjan mestari"
Mikäli Epstein oli puhunut toimittaja Wolffille totta yhteisistä illanvietoista Dianan kanssa, on niiden täytynyt tapahtua ennen miehen jäämistä kiinni alaikäisiin kohdistuneista rikoksista.
Diana ei siis tuolloin ollut vielä tiennyt liikkuvansa vakaviin rikoksiin syyllistyneen henkilön kanssa.
Prinsessa menehtyi auto-onnettomuudessa 1997, ja Epstein sai ensimmäisen tuomionsa alaikäisiin sekaantumisesta vuonna 2008.
Kuningatar Elisabetin sairausloma jatkuu - prinssi Harry panikoi isoäitinsä terveydentilasta
Nettihäiriköt Harryn ja Meghanin kimpussa - Twitter kiistää koordinoidun vihakampanjan