Salamaero! Brad Pitt erosi mallikaunottaresta lyhyen seurustelun jälkeen - tapaili naimisissa olevaa naista

Näyttelijäkomistus Brad Pitt, 56, on eronnut saksalaismalli Nicole Poturalskista, 27. Page Six -julkaisun lähteiden mukaan suhde on täysin taputeltu, eikä kyseessä ollut ikinä kovin vakavaa seurustelua. Lähteen mukaan ero on tapahtunut jo jonkin aikaa sitten.
Brad ja Nicole nähtiin ensimmäistä kertaa yhdessä, kun he viettivät yhdessä romanttista lomaa Etelä-Ranskassa elokuun lopussa. Näyttelijäkomistusta ei tuntunut häiritsevän, että Nicole on todellisuudessa varattu nainen.
Mallikaunotar on ollut koko seurustelun ajan naimisissa saksalaisen bisnesmiehen Roland Maryn kanssa. Nicolen mukaan avioparilla on avoin suhde naimisiinmenosta huolimatta. Roland ja Nicole voivat tapailla vapaasti muita ihmisiä, joten suhde Bradin kanssa ei välttämättä ollut suuri yllätys.

Oho! Brad Pitt vieraili Angelina Jolien ökyhuvilalla ilman lakimiehiä – eroriidat hellittävät?!
Seurustelusuhde tosin ei alkanut yhteisellä lomalla, sillä heidän tapailustaan oli tullut vihjeitä jo pidempään Nicolen Instagramissa. Hän oli julkaissut useita kuvia kuukausien ajan ennen elokuuta, missä hän käyttää sanoja ”rakkaus” ja ”parempi puoliskoni”.

Bradin aikaisempi liitto näyttelijäkaunotar Angelina Jolien, 45, kanssa loppui 2016. Avioerosta tuli kuitenkin virallinen vasta vuonna 2019.
He kiistelevät yhä lastensa huoltajuudesta oikeudessa, koska Angelina ei suostu yhteishuoltajuuteen. Heillä on yhteensä kuusi lasta. Kiista koskee heidän viittä lastaan Paxia, 16, Zaharaa, 15, Shilohia, 14, sekä 12-vuotiaita kaksosia Knoxia ja Vivienneä. Kuudes lapsi Maddox, 19, on riidan ulkopuolella, koska hän on jo täysi-ikäinen.