Pidätyskuva! Donald Trump teki kyseenalaista historiaa

Ex-presidentti viihtyi vankilassa vain 20 minuuttia.
Donald Trump on tehnyt kyseenalaista historiaa.
Hän on ensimmäinen Yhdysvaltojen presidentti, josta on julkaistu niin sanottu mug shot eli pidätyskuva.
Trump antautui torstaina Georgian osavaltiossa Fultonin piirikunnan vankilassa Atlantassa. Tässä yhteydessä hänestä otettiin myös pidätyskuva.
Kyseessä oli jo neljäs kerta, kun Trump antautui viranomaisille, mutta aiemmin vastaavia kuvia ei ole otettu.
Yhdysvalloissa pidätyskuva otetaan usein kiinnioton yhteydessä, jotta epäilty olisi tunnistettavissa.
Tältä ex-presidentti Donald Trump näyttää vapaa-ajalla

Trump vietti vankilassa vain noin 20 minuuttia, kunnes hänet vapautettiin 200 000 dollarin takuita vastaan.
Ex-presidentti julkaisi myös itse X:ssä (entinen Twitter) pidätyskuvansa, jonka kylkiäisenä oli lyhyt teksti.
- Pidätyskuva - 24. elokuuta 2023. Vaaleihin puuttuminen. Älä koskaan luovuta! luki Trumpin jakamassa kuvassa vapaasti suomennettuna.
Julkaisu on sittemmin poistunut.
Georgian osavaltion syytteet liittyvät vuoden 2020 vaaleihin, jotka Trump hävisi. Syyttäjän mukaan silloinen presidentti yritti kumota vaalituloksen ja vaikuttaa tuloslaskentaan.
Aiemmista rikosprosesseista poiketen Trump ei pysty pyristelemään eroon Georgian syytteistä, vaikka voittaisi tulevat vaalit. Aiemmat liittovaltiotason syytteet hän pystyisi pistämään jäihin hallitsevana presidenttinä.

Star Wars -tähti reagoi
Myös julkisuudesta tutut henkilöt ehtivät reagoida Trumpin julkaisuun. Esimerkiksi Star Wars -elokuvista Luke Skywalkerina tuttu Mark Hamill otti kantaa päivitykseen.
- Onkohan hän jo kyllästynyt voittamaan, Mark kirjoitti käyttäen aihetunnistetta "MAGAMugshot".
Hän myös lainasi Star Warseista tuttua lausahdusta "May the force be with you" (suom. "Olkoon voima kanssasi") muuttaen sen presidentin tilanteeseen sopivampaan muotoon "May the fourth arrest be with him" (suom. "Olkoon neljäs pidätys hänen kanssaan").
FBI ratsasi Donald Trumpin kartanon - tästä on kyse
Kyseessä ovat siis jo neljännet rikossyytteet, jotka Trump on saanut neljän viime kuukauden aikana. Georgiassa syytteitä on 13, New Yorkissa 34 ja Floridassa 40.
Trump on itse kiistänyt syyllistyneensä mihinkään rikokseen.
Ex-presidentti on pyrkinyt ottamaan hyödyn irti pidätyskuvasta ja häneen liittyvistä rikosprosesseista.
Trump on parjannut julkisuudessa syyttäjiä korruptoituneiksi. Hän pyrkii republikaanien ehdokkaaksi vuoden 2024 presidentinvaaleissa.

