Paluu tulevaisuuteen -tähti Michael J. Fox sairastui parantumattomasti alle 30-vuotiaana – salasi vuosia sairautensa

Ulkomaat | 20.03.2021 12:15

Takavuosikymmenten teinitähti Michael J. Fox juhlii kesäkuussa 60-vuotispäiviään. Hänen tv-uransa alkoi jo 15-vuotiaana. Suomalaiset ihastuivat nuoreen näyttelijään Perhe on paras -sarjassa, jota esitettiin meilläkin seitsemän vuoden ajan. Valkokankaat Michael valloitti Paluu tulevaisuuteen -leffasarjalla.

Näyttelijä oli alle kolmekymppinen, kun hänelle alkoi ilmaantua nuorelle ihmiselle kuulumattomia erikoisia oireita kuten vapinaa ja lihasten jäykkyyttä.

Paluu  tulevaisuuteen -leffat  toivat  Foxille  kymmenien  miljoonien  omaisuuden.
Paluu  tulevaisuuteen -leffat  toivat  Foxille  kymmenien  miljoonien  omaisuuden.

Salasi vuosia sairautensa

Michaelille oli suuri järkytys, kun vaivoille löytyi lopulta selitys: parantumaton Parkinsonin tauti.

Kyseessä on hitaasti etenevä, hermostollinen liikehäiriösairaus, joka tavallisesti puhkeaa 50–70-vuotiailla. Jos taudille on perinnöllinen alttius, kuten Foxin tapauksessa oli, ensimmäiset oireet saattavat ilmaantua jo 30–40-vuotiaana.

Suomessa Parkinson-potilaita on noin 16 000. On laskettu, että maailmanlaajuisesti noin prosentti yli 60-vuotiaista ihmisistä sairastaa tautia.

Lähimuisti pätkii

Michael salasi sairautensa seitsemän vuoden ajan aina siihen saakka, kun tauti alkoi vaikuttaa hänen työhönsä valkokankaalla. Liikeratojen hidastumisen lisäksi sairaus heikentää äänilihaksia, jotka ovat näyttelijälle tärkeä työkalu.

– Lähimuistini ei ole enää ennallaan, mutta pystyn yhä tekemään ääninäyttelijän töitä, kun vuorosanat ovat suoraan edessäni. Treenaan tekemällä muun muassa kielijumppaa, Fox kertoi marraskuussa People-lehdessä.

Michaelin  periksiantamattomuus  on tuonut  uutta toivoa  sadoille  tuhansille  Parkinsonpotilaille.
Michaelin  periksiantamattomuus  on tuonut  uutta toivoa  sadoille  tuhansille  Parkinsonpotilaille.

Parkinsonin tauti

Parkinsonin tauti on etenevä neurologinen sairaus. Oireita ovat liikkeiden hitaus, lepovapina, lihasjäykkyys ja tasapainovaikeudet. Taudin syytä ei tiedetä, eikä sitä osata parantaa. Oireita hoidetaan lääkkeillä ja kuntoutuksella.

• Tauti johtuu siitä, että aivojen tietyt liikesäätelyyn osallistuvat hermosolut alkavat tuhoutua. Samanlaista tuhoutumista tapahtuu normaalissakin vanhenemisessa, mutta Parkinsonissa se alkaa aikaisemmin ja on voimakkaampaa.

• Väestöstä 1–2 ihmistä tuhannesta sairastaa Parkinsonin tautia. Yli 70-vuotiaista tauti on jo lähes kahdella sadasta. Se on siis kohtalaisen yleinen sairaus.

• Liikunta on tärkeä osa hoitoa. Taudin alkuvaiheessa riittää voimistelu, myöhemmin voimistelu- ja venyttelyohjelman ohelle tarvitaan fysioterapiaa.

• Parkinson-potilas joutuu käyttämään säännöllistä lääkitystä. Oireita voidaan nykylääkkeillä lievittää varsin hyvin, vaikka ne eivät parannakaan tautia eivätkä estä sen etenemistä.

LÄHDE: PARKINSONLIITTO RY

Teksti:Anne Pennanen
Kuvat:All Over Press ja Universal Pictures
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!