Oho! Näillä Hollywood-pareilla on ikäeroa jopa kymmeniä vuosia

Elokuvaohjaaja Sam Taylor-Wood oli 42-vuotias, kun hän iski silmänsä tuolloin vain 18-vuotiaaseen Aaron Johnsoniin.
Hollywoodin maailmassa isotkaan ikäerot eivät tunnu paljoa painavan.
Harrison Fordilla, 83, ja hänen puolisollaan Calista Flockhartilla, 60, on ikäeroa 22 vuotta. Pariskunta tapasi jo vuoden 2002 Golden Globeissa, jolloin Harrisonin avioeroprosessi exästään Melissa Mathisonista oli yhä käynnissä.
Calistalla oli adoptoinut poikalapsen vuonna 2001, jonka Harrison myöhemmin myös adoptoi tullen virallisesti tämän isäksi. Harrison ja Calista ovat elelleet rauhallista elämää yhdessä nyt yli 20 vuotta.

Iski silmänsä teinikomistukseen
Ohjaaja Sam Taylor-Wood, 58, iski silmänsä näyttelijä Aaron Johnsoniin, 35, jo vuonna 2008, kun tuolloin vain 18-vuotias Aaron osallistui Samin ohjausdebyytin Nowhere Boyn koekuvauksiin. Aaron sai roolin.
Nuorukainen ja tapaamisen aikaan 42-vuotias Sam ovat kertoneet Harper's Bazaarille tienneensä heti olevansa toistensa sielunkumppanit.
– Käyttäydyimme hyvin ammattimaisesti koko kuvausten ajan. Mutta kaikki setissä tiesivät. Heti, kun kuvaukset olivat päättyneet, Aaron kertoi aikovansa mennä naimiisin kanssani. Emme olleet koskaan käyneet treffeillä emmekä edes suudelleet, Sam muisteli.
Kaksikko avioitui vuonna 2012, jolloin he yhdistivät sukunimensä Taylor-Johnsoniksi.
Ikäeromme ei ole mikään salaisuus
Hollywood-legenda Michael Douglas, 81, ja näyttelijä Catherine Zeta-Jones, 56, ovat olleet naimisissa neljännesvuosisadan. Pariskunta tapasi 90-luvun lopussa, eikä ikäero ole haitannut heitä.
– Ei ole salaisuus, että aviomieheni on minua 25 vuotta vanhempi, Catherine sanoi taannoin Wall Street Journalille.
– Jokaisessa suhteessa on ylä- ja alamäkiä. Emme ole missään vaiheessa menettäneet huumorintajuamme, ja nautimme toistemme seurasta.
Kaunotar Kapteeni Amerikan kainalossa
Kapteeni Amerikalla on kainalossaan vuonna 1997 syntynyt portugalilaiskaunotar. Chris Evans, 44, ja Alba Baptista, 28, sanoivat toisilleen "tahdon" syyskuussa 2023. Ikäeroa kaksikolla on 16 vuotta.
Chris paljasti viime kesänä opetelleensa kysymään elämänsä tärkeimmän kysymyksen naisystävänsä äidinkielellä. Hän harjoitteli kosintaa koko viikon, ja sanat soivat hänen päässään korvamadon tavoin.
– Olin harjoitellut niin paljon, että saatoin melkein kesken aamupalan tekemisen alkaa vain hokea kysymystä ääneen! Se olisi pilannut kaiken! hän nauroi The Knotille.

Nuoremmat naiset kiinnostelevat
Sean Penn, 65, seurustelee nykyään moldovalaisen mallikaunottaren Valeria Nicovin, 30, kanssa. Heidät yhdistettiin ensi kerran toisiinsa syyskuussa 2024, ja pari kuukautta myöhemmin he näyttäytyivät ensimmäistä kertaa virallisesti yhdessä.
Seanin ja Valerian suhde alkoi kolme vuotta Seanin avioeron jälkeen. Hänen liittonsa 33-vuotiaan näyttelijä Leila Georgen kanssa kesti 15 kuukautta.

Rakastui norjalaiseen tavikseen
Eksentrisistä rooleistaan tunnettu Helena Bonham Carter, 59, erosi elokuvaohjaaja Tim Burtonista vuonna 2014.
Neljä vuotta eron jälkeen Helena tapasi itseään 22 vuotta nuoremman norjalaisen Rye Dag Holmboen, 37.
Pariskunta on pitänyt suhteensa yksityisenä, mutta Helena on kertonut The Guardianille hänen tavanneen psykoanalyytikkona työskentelevän poikkiksensa sattuman kautta yhteisen ystävän häissä.

Jeff on virkeä hopeakettu
Esimerkiksi Jurassic Parkissa hurmannut hopeakettu Jeff Goldblum, 72, on naimisissa itseään 31 vuotta nuoremman Emilie Livingstonin, 42, kanssa.
Jeff bongasi siippansa taannoin kuntosalilla ja lähestyi tätä sulavasti keskustelun merkeissä. Loppu on historiaa.
Ikäero ei juurikaan näy kaksikon suhteessa, sillä aina tyylikäs humoristi Jeff vaikuttaa olevan aivan yhtä energinen kuin nuorenakin. Vuonna 2014 avioituneella pariskunnalla on kaksi lasta.
Asuvat eri osoitteissa
American Horror Storysta tuttu Sarah Paulson, 50, on seurustellut naisystävänsä Holland Taylorin, 80, kanssa vuosikymmenen.
Pariskunnan rakkaustarina alkoi modernisti Hollandin laitettua Sarahille yksityisviestejä Twitterissä.
Pitkästä suhteestaan huolimatta näyttelijänaiset asuvat yhä erillään.
– Olemme olleet yhdessä jo pitkään, ja luulen, että se johtuu osittain siitä, että olemme yhdessä silloin kun haluamme, ja emme silloin kun emme halua, Sarah miettti Smartless-podcastissa.