Uskoisitko 70-vuotiaaksi? Tältä Jurassic Park -tähti Jeff Goldblum näyttää nykyään

Paparazzi ikuisti humoristisena hopeakettuna tunnetun Jeff Goldblumin viikonloppuna.
Hollywoodin ikisuosikki, aina tyylikäs hopeakettu Jeff Goldblum, 70, ei näytä ikääntymisen merkkejä.
Katso tuoreimmat Seiskan viihdeuutiset:
Ikinuorekas näyttelijä bongattiin viikonloppuna Los Angelesin Bristol Farmseilta, jossa hän oli käynyt keräämässä ostoskassiinsa sunnuntaitarpeita.
Tunnistatko kaikkien aikojen Hollywood-komistuksia? Näin he ovat muuttuneet

Jeff on naimisissa itseään 30 vuotta nuoremman vaimonsa Emilie Livingstonin, 40, kanssa.
Ikäero ei juurikaan näy kaksikon suhteessa, sillä aina tyylikäs humoristi Jeff vaikuttaa olevan yhtä energinen kuin nuorenakin. Vuonna 2014 avioituneella pariskunnalla on kaksi lasta.


Jeffin tahti ei työnkään puolesta ole viime vuosina juuri hidastunut. Hänet on nähty valkokankaalla niin Marvel-supersankariseikkailuissa kuin uusimassa ikonisen Jurassic Park -roolinsa sarjan uusissa Jurassic World -installaatioissa.
Jeff lukeutuu myös iki-ihanan elokuvaohjaaja Wes Andersonin luottonäyttelijöihin, ja onkin tehnyt lukuisia rooleja visuaalisuudestaan tunnetun ohjaajan elokuvissa. Viimeisimpänä Jeff teki pienen roolin aiemmin tänä vuonna ilmestyneessä Asteroid Cityssa.
Elokuva-arvostelu: Jurassic World Dominion on nostalgista dinosaurusviihdettä ilman yllätyksiä

