Oho, mikä muodonmuutos! Vieläkö tunnistat Mr. Beania näytelleen Rowan Atkinsonin?

Rowan nähdään upouudessa Vonkka-elokuvassa
Näyttelijä Rowan Atkinson, 68, tähdittää upotuutta Vonkka-elokuvaa.
Vonkka perustuu Roald Dahlin kirjan Jali ja suklaatehdas -hahmoihin ja elokuva kertoo suklaatehtailija Villi Vonkan tarinan.
Rowan Atkinson näyttelee uudessa leffassa esittäen isä Juliusta.
Rowan nähtiin elokuvan ensi-illassa Lontoossa tiistaina 28.11.. Näyttelijä oli sonnustatunut siistiin, tummansiniseen pukuun jossa oli pystyraitoja.
Harmaantunut legenda edusti punaisella matolla tyylikkäänä muiden elokuvan tähtien kanssa. Näet kuvia tilaisuudesta alta.



Rowan tunnetaan ennen kaikkea roolistaan Mr. Beanina. Hahmo seikkaily Teddy-nallensa kanssa ja joutui noloihin tilanteisiin.
Mini-autollaan ajeleva kuvitteellinen hahmo sai oman sarjansa vuonna 1989 ja jaksosa kuvattiin vuoteen 1995 mennessä yhteensä 16 kappaletta. Beanista tehtiin myös animaatiosarja vuonna 2002, sekä kaksi elokuvaa: Bean – äärimmäinen katastrofielokuva (1997) ja Mr. Bean lomailee (2007).

Lisäksi Rowan näytteli Musta kyy-sarjassa 1983-1989.
Suomessa uusi Vonkka-elokuva saapuu elokuvateattereihin 8. joulukuuta.
Tällaisena et ole nähnyt Beyoncéa koskaan!
