Johanna Tukiaisen miesseuralainen esitteli elintään keskellä Töölöä – salakuvat!

Tommi on Johannan mukaan hänen ystävänsä. Veijo sen sijaan on nykyinen mies, ja ex-mies Joonaksesta Johanna kertoo tehneensä taannoin rikosilmoituksen.
Helsingin arvoalue Töölö.
Kaupunginosa, jossa ovat asuneet Suomen historian aikana eturivin kulttuuri-ihmisiä, päättäjiä sekä toki myös rahvasta.
Vuonna 2025 ”Tölikassa” asuu myös itse Johanna Tukiainen.
Niinpä ei ollutkaan shokkiuutinen, että Seiskan lukija törmäsi Johannaan perjantaina keskellä kirkasta päivää.

Parrakas veijari salkku kädessä
Sen sijaan yllättävää saattoi olla se, ettei Johanna ollut miesystävänsä Veijo Lallin kanssa, vaan seurassa oli omaleimaisesti pukeutunut parrakas veijari.
– Parivaljakko oli erikoisesti pukeutunut ja selvästi matkalla jonnekin.
– Miesseuralainen meni puskapissalle ja esitteli kalleuksiaan estoitta.
Tarkkasilmäinen naispuolinen lukija noteerasi myös sen, että kyseinen mies oli kommandona liikkeellä – eli ilman alushousuja.

– Heillä vaikutti olevan muutenkin aika estotonta meininkiä. Matka jatkui puskapissan jälkeen rivakkaa vauhtia.
Ryhmä rämään kuuluivat myös kaksi koiraa.
Miehellä oli kädessään salkku ja Johannalla taas Hesburgerin pahvimuki.

Rakas Tommi
Seiska tavoitti Johannan, ja pian miesseuralainenkin sai nimen.
– Hän oli rakas ystäväni Tommi!
Johannan ja hieman alle nelikymppisen Tommin kaveruus alkoi Johannan mukaan Laajasalossa sijaitsevassa ravintola Pallogrillissä yli kymmenen vuotta sitten.
– Olin siellä keikalla ja Tommi yleisössä. Siitä alkoi tuttavuus.

– Mutta olemme siis ystäviä, meillä ei ole parisuhdetta!
Parisuhde on sen sijaan Veijon kanssa.
– Meillä menee Veijon kanssa ihan ok.
Rikosilmoitus Joonaksesta
Lukija järkyttyi Tommin puskapissasta.
– En nähnyt sitä pissakeikkaa, en tiedä siitä mitään, joten en voi kommentoida, Johanna hymähtää.

Tommille ja Veijolle riittää sympatiaa – ex-mies Joonas Mäkäräiselle sen sijaan ei.
– Joonaksesta ei ole kuulunut mitään, ja hyvä niin.
– Olen tehnyt hänestä rikosilmoitukset muun muassa törkeästä kunnianloukkauksesta ja valheiden levittämisestä!