Ohhoh! Kirurgit poistivat 20-senttisen esineen miehen peniksestä!

Miehen peniksestä jouduttiin poistamaan 20-senttinen seksilelu, kun se jäi jumiin virtsaputkeen.
Potilas, jonka kerrotaan olevan noin 30-vuotias, hakeutui sairaalaan Kaohsiungissa, Taiwanissa. Hän myönsi lääkäreille, että hän oli asettanut esineen sisäänsä tyydyttäessään itseään. Mies hakeutui sairaalaan, kun hänen virtsassaan näkyi verta. Tutkimuksissa paljastui, että miehen virtsaputkessa oli 20 senttiä pitkä, sentin levyinen muovinen sauva.
Mies myönsi odottaneensa kaksi päivää onnettomuuden jälkeen, ennen kuin hän uskalsi saapua sairaalaan. Esine oli ehtinyt aiheuttaa potilaan sukuelimissä tulehduksen, ennen kuin se poistettiin. Sauva poistettiin endoskooppisesti ja potilaan uskotaan toipuvan täysin. Hänet on sittemmin kotiutettu.
Toimenpiteen suorittanut tohtori Jiann muistuttaa, että ihmiset vähintäänkin steriloisivat esineet, joita he käyttävät itsetyydytykseen. Lisäksi hän suosittelee ihmisiä käyttämään reippaasti liukastetta, jottei herkälle alueelle synny vammoja. Varoitus saattaa kuulostaa huvittavalta, mutta kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun sairaala on joutunut hoitamaan masturboinnissa syntyneitä vammoja. Miespuolisten potilaiden virtsaputkista on jouduttu poistamaan muun muassa kuulakärkikyniä ja kaapeleita. Ihmisten peräaukoista puolestaan on löytynyt esimerkiksi golfpalloja ja hehkulamppuja.
Lähde: Mirror