Norjan prinsessan šamaanirakkaan Durek Verrettin uutispommi: "Menen naimisiin Märtha Louisen kanssa"

Norjan prinsessa Märtha Louise ja Durek Verrett
Mainos
Mainos päättyy

Norjan prinsessa Märtha Louise, 50, on seurustellut yhdysvaltalaisen šamaani Durek Verrettin, 47, kanssa vuodesta 2019. Parin ympärillä on jo pitkään pyörinyt huhuja avioliittosuunnitelmista. 

Norjalaisen Se&Hör -lehden mukaan Märtha Louise olisi lupautunut vaimoksi Durek Verrettille, ja liitolle on hallitsijapari Haraldin ja Sonjan hyväksyntä. Durekin kerrotaan paljastaneen suorassa somehaastattelussa, että hänen ja prinsessan häitä juhlitaan jo myöhemmin tänä vuonna. 

Kuningatar Elisabetista tuli ketsuppikauppias - uniikki maku ja hinta

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Durek hehkuttaa vievänsä Märtha-rakkaansa alttarille.

Mainos
Mainos päättyy

Loppuvuonna 2020 häähuhut kiihtyivät, kun rakastavaiset antoivat romanttisen yhteishaastattelun Vanity Fair -lehdelle. Tuolloin Durek vaikutti olevan siltä istumalta valmis vannomaan ikuista rakkautta. 

– Olen joulusta 2019 lähtien suunnitellut kosivani prinsessaa, ja olen saanut tähän siunauksen kuningas Haraldilta ja kuningatar Sonjalta, Durek totesi haastattelussa. 

Jo on kuninkaallisilla haihatukset! Kokki paljastaa, miten ruoka tarjoillaan kuningatar Elisabetille - taustalla vanha taikausko

Ari Behnin hautajaiset
Märtha Louise on halunnut keskittyä tyttäriinsä näiden isän kuoleman jälkeen. Ari Behn haudattiin tammikuussa 2020.

Durek jopa paljasti valmiin suunnitelmansa romanttisella kosinnalle: hän polvistuisi rakkaansa eteen Havaijin-lomalla helmikuussa 2020. Miehen toive ei tuolloin toteutunut, sillä Märtha Louisen ex-puoliso ja lasten isä, taiteilija Ari Behn teki itsemurhan joulupäivänä 2019. Perheen suru oli musertava. 

Vaikka Durek on vihjaillut avioliittohaaveistaan, on Märtha Loiuse lämmennyt hitaammin ajatukselle toisesta liitosta. Vielä viime keväänä hän kiisti norjalaisen VG-lehden haastattelussa hääaikeet. 

– Häät eivät ole ajankohtaiset, prinsessa totesi napakasti eikä halunnut puida asiaa tämän enempää.

Mainos
Mainos päättyy

 Prinsessa Eugenie äänittää podcastia kotisohvaltaan - vastaisku Andrew-isän seksikohuihin?

Prinsessa Märtha Louise ja Durek Verrett
Märtha Louise ja Durek bongattiin viime syksynä shoppailemassa Los Angelesissa.

Märtha Louise ei toistaiseksi ole kommentoinut Durekin tuoreessa somehaastattelussa antamaa lupausta häistä. Eikä hän liioin ole kiistänytkään rakkaansa lausuntoa.

Nähtäväksi jää, pitääkö Durekin puheet lähestyvistä häistä paikkansa vai onko kyse rakastuneen miehen toiveajattelusta... 

Jordanian kuningas Abdullah täyttää 60 vuotta - Rania-vaimo ylistää puolisoaan: "Rakastuin hymyyn"

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan