Nopea muodonmuutos! Kahden kuun kuntokuuri puri Backstreet Boysin Nick Carteriin - ennen ja jälkeen -kuvat

Bäkkäreiden Nick Carter, 42, hehkuttaa kuntokuurinsa tuloksia somessa. Nyrkkeilemällä kehostaan rasvaa pois tiristänyt laulaja jakoi torstaina (27.1.) Instagramiin itsestään kuvaparin, josta näkee selvästi muutoksen. Nick kertoo kuvatekstissä karistaneensa kahdessa kuukaudessa noin 4,5 kiloa.
- Viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet matka takaisin terveelisiin elämäntapoihin, jotta olisin kunnossa kiertuetta varten, Nick kirjoittaa.
Hän kiittää valmentajaansa saamastaan avusta.
- Kiitos hauskoista treeneistä Anthony Crouchelli. Olen pudottanut painoa 4,5 kiloa. Matka jatkuu, Nick iloitsee.
Nick on saanut kuvaparin kommenttikentään paljon kannustavaa palautetta. Myös valmentaja on kehaissut olevansa ylpeä Nickin saavutuksesta.
Valmentaja paljastaa People-lehdessä, että Nick pitää kovasti nyrkkeilystä. Treeneihin on kuulunut nyrkkeilyn lisäksi voimaharjoittelua. Valmentaja kertoo, että Nick harjoittelee myös laulamista treenin lomassa, jotta ääni kulkisi myös esiintymislavalla huhkiessa.
Valmentajan mukaan Nick on mainio esimerkki siitä, miten itsestään voi pitää huolta, vaikka on monta rautaa tulessa, menestyksekäs ura ja monta lasta kotona. Nickillä ja puolisollaan Lauren Kittillä on kolme lasta. Esikoinen on 5-vuotias, keskimmäinen 2-vuotias ja kuopus syntyi viime keväänä.
Backstreet Boys on lähdössä maaliskuusta syyskuulle kestävälle kiertueelle. Vuodelle 2020 kaavailtu kiertue siirtyi koronapandemian takia tähän vuoteen.