No nyt! Scary Spice Mel B on hc-tohtori
Mel B:n tohtoriksi nimittänyt yliopisto on 200 vuotta vanha.
Melanie Brown eli tutummin Spice Girlsin Mel B sai halutun korkean oppiarvon vanhasta yliopistosta, joka on erityisesti urheilun ja terveyden huippuyksikkö.
Tietysti Scary Spice ei ole mikä tahansa tohtori, vaan peräti hc-tohtori. Tässä tosin hc ei tarkoita hardcorea vaan kunniatohtorin arvoa, honoris causa.
Instagramin kuvakarusellissaan Mel näyttää asunsa yksityiskohtia.
Leeds Beckett university on toiminut Leedsissä jo 200 vuotta. Opinahjo halusi palkita kaupungissa syntyneen ja rikollisuudestaan sekä halvoista asunnoistaan tunnetussa Burleyn kaupunginosassa kasvaneen Melin.
Yliopisto arvostaa tyttövoimaa
Leedsin yliopisto lausuu tunnustavansa Melin lähiväkivallan uhrien puolesta tekemän työn arvon. Osa työstä liittyy Spaissareiden lanseeraaman Girl Power -ajatuksen hyviin vaikutuksiin.
Vuonna 2018 julkaisemassa elämäkerrassaan hän on myös kertonut asemastaan uhrina. Uusintapainokseen lisättiin lukuja traumasta selviämiseen. Mel on yliopiston mukaan esiintynyt naisten auttamisen suojelijana ja puhunut aiheesta niin, että arvostetuimmatkin piirit ovat kuunnelleet popparia.
Myös ritarikunnan jäsen
Jo ennestään Mel B on brittiläisen imperiumin ritarikunnan jäsen - asioita, joita ei Spaissareita rekrytoitaessa osattu arvata.
Kunniatohtorius toi samalla Melille opiskelijuuden.
– En ole täällä hakemassa vain arvonimeä. Minut hyväksyttiin myös opiskelijaksi traumatietoisen hoidon kurssille. Se on ollut minulle huikea askel, liikuttunut Mel sanoi katederilta puhuessaan.
– Olen ylpeä, että olen saanut tehdä työtä muiden oppilaiden kanssa ja olen saanut tulla tänne ihan vain Melanie Brownina.