
Neljän vuoden suhde ohi! Suosikkinäyttelijä Gillian Anderson eroaa The Crown -sarjan käsikirjoittajasta
Yhdysvaltalaisnäyttelijä Gillian Anderson, 52, eroaa puolisostaan Peter Morganista, 57. Pari seurusteli neljä vuotta, mutta he eivät asuneet yhdessä. Kummallakin on omia lapsia aiemmista suhteistaan.
Peter on Netflixin The Crown -sarjan käsikirjoittaja ja luoja, ja Gillian puolestaan näyttelee sarjassa rautarouva Margaret Thatcheria.

Daily Mailin mukaan ero on tapahtunut sulassa sovussa, joten kaksikko pysynee ystävinä tulevaisuudessakin. Gillianin ja Peterin sanotaan olleen kannustavia toisiaan kohtaan.
Brittilehti kertoo myös, että suhde saattoi kaatua töiden ja perhekiireiden seurauksena.
Gillian nähdään myös Netflix-sarjassa Sex Education, jossa hän näyttelee Jean Milburnin roolissa. Lisäksi hän on tuttu agentti Dana Scullyn roolistaan ysärisuosikki Salaisissa kansioissa.
Peter on luonut merkittävän uran elokuvakäsikirjoittajana. Hänen kynänjälkensä näkyy muun muassa elokuvissa Rush ja The Queen, josta hän sai Golden Globe -palkinnon vuonna 2007.
Ex-parin hyvät välit eron jälkeenkin ovat hyödyksi, työskenteleväthän he edelleen yhdessä supersuositun The Crownin parissa. Gillian julkaisi hiljattain Instagramissa hauskan kuvan sarjan kuvauksista. Otoksessa hän istuu kuningattaren valtaistuimella.
- Minä vain kokeilen tätä, hän kirjoitti kuvatekstiksi.
The Crown saa näillä näkymin jatkoa viidennellä tuotantokaudella vasta vuonna 2022. Neljäs kausi ilmestyi Netflixiin marraskuussa.
Sarja on jakanut katsojien mielipiteitä, sillä sen väitetään vääristelevän historiaa ja kertovan jopa virheellistä tietoa Ison-Britannian kuninkaallisesta perheestä.