Menestysohjaajan järkyttävät kirjoitukset pedofiliasta ja raiskauksesta paljastuivat - sai potkut megaelokuvasta!

Guardians of the Galaxy -elokuvat ohjannut James Gunn on saanut potkut supersuositusta elokuvasarjasta.
Elokuvaohjaaja James Gunnin uskottiin ohjaavan kolmannen Guardians of the Galaxy -elokuvan kahden supermenestyselokuvan jälkeen. Toisin kuitenkin kävi, sillä Disney ja Marvel ovat antaneet miehelle potkut.
Potkujen syynä ovat vanhat Twitter-kirjoitukset, jotka päätyivät syystä tai toisesta julkisuuteen. Kirjoituksissa James käsittelee asiattomasti muun muassa pedofiliaa ja raiskauksia.
− Pidän siitä, kun pienet pojat koskettavat hassua paikkaani, yhdessä kirjoituksessa luki.
Toisessa kirjoituksessa ohjaaja kirjoitti häiriintyneeksi kutsutun kirjoituksen raiskauksesta.
− Parasta raiskatuksi tulemisessa on se, kun sen päätyttyä ajattelee, että ”huh, tuntuupa hyvältä, kun ei raiskata!”
Jamesin Twitter-tililtä löytyi lisäksi kirjoituksia Yhdysvaltain 9/11-terrori-iskusta, aidsista ja holokaustista.
Disney reagoi sosiaalisen median uumenista esiin nousseisiin kirjoituksiin nopeasti.
− Jamesin Twitter-tililtä löydetys loukkaavat asenteet ja lausunnot sotivat yhtiömme arvoja vastaan, ja olemme päättäneet yhteistyömme hänen kanssaan, Walt Disney Studiosin johtaja Alan Horn kertoi tiedotteessa.
Disney ja Marvel eivät missään vaiheessa ilmoittaneet, että James Gunn ohjaisi kolmannen Guardians of the Galaxy -elokuvan, mutta ohjaaja kertoi siitä itse sosiaalisessa mediassa. Elokuvasarjan ensimmäinen osa keräsi yli 660 miljoonan euron lipputulot, toinen pisti vielä paremmaksi lähes 740 miljoonan lipputuloilla.