Mika Salo ja Annica-vaimo: Ilouutinen!
Mika ja Annica ovat peruneet avioerohakemuksensa.
Viime viikolla uutisoitiin Mika Salon ja hänen vaimonsa Annica Salon yllätyserosta.
Kaksikko oli jättänyt yhteisen avioerohakemuksen Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuteen 18. joulukuuta.
Erosta uutisoi ensimmäisena Me Naiset. Annica kommentoi erouutista Me Naisille antamassaan haastattelussa.
– En tiedä, mitä sanoa. Sydämeni on särkynyt. Löysin elämäni rakkauden. Ihmisen jonka kanssa halusin jakaa kaiken ja viettää lopun elämääni yhdessä. Uskoin, toivoin ja rakastin. Yli kaiken vain rakastin, Annica totesi.
Tänään maanantaina Me Naiset uutisoi jälleen kyseisestä kaksikosta. Nyt lehti kertoo, että Mika ja Annica ovat peruneet eropäätöksensä. He ovat palanneet yhteen.
Seiska tavoitti myös Mikan joka vahvisti, että ero on peruttu.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudesta kerrotaan Seiskalle, että sekä Mika että Annica ovat ilmoittaneet halustaan perua avioerohakemuksensa.
Mika pyytää anteeksi
Mika kommentoi eron peruuntumista laajemmin Me Naisille. Miehen mukaan kulunut vuosi on ollut pariskunnalle raskas. Me Naisten mukaan Mika haluaa ottaa vastuun tapahtuneesta.
– Samalla olen ollut ajattelematon ja tehnyt virheitä, joita kadun. Pyydän anteeksi sitä rakkaalta vaimoltani, Mika toteaa lehdelle.
Mikan ja Annican suhde alkoi vuonna 2021. He tutustuivat sosiaalisen median kautta.
He kihlautuivat vuonna 2022 ja menivät naimisiin Las Vegasissa noin vuotta myöhemmin.