Lempi leiskuu! Laulajatähti Adele vahvisti vihdoin suhteensa agenttimieheen – poseeraa näyttävissä kuvissa!

Eronneesta huippulaulajasta Adelesta, 33, on vellonut kuumia suhdehuhuja jo kuukausia. Tähtilaulajan on kerrottu viihtyvän yhdessä varakkaan urheiluagentin Rich Paulin, 39, kanssa. Mies tiedetään tunnettujen NBA-tähtien, kuten LeBron Jamesin edustajana.
Jestas! Minihameessa harppovaa Adelea ei ole tunnistaa – katso tuoreet paparazzikuvat!
Nyt suhdejuorut ovat saaneet vihdoin vahvistuksen, kun parisuhdetilanteestaan vaitonainen superjulkkis postasi yli 36 miljoonalle seuraajalleen sarjan tuoreita kuvia. Otoksissa Adele poseeraa näyttävässä puvussa tyrmäävän meikin ja valtavien korvakorujen kera.
Viimeisessä eli kolmannessa kuvassa komeilee itse Rich Paul. Kuvatekstiksi Adele on rustannut vaatimattomasti punaisen sydän-emojin, joka ei jätä arvailujen varaan.
Kommenteissa fanit tuovat esiin myös sen, että ovat odottaneet kuumeisesti uutta musiikkia supertähdeltä. Kuuden vuoden odotus näyttää kuitenkin jatkuvan edelleen.
Elokuun lopulla brittilaulaja nähtiin harppomassa harvinaisen lyhyessä ruutuhameessa Los Angelesin yöhön. Rich Paul oli tähtilaulajan seurassa, ja kaksikon tiedettiin olleen matkalla illastamaan viihtyisään Otium-ravintolaan. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun heidät nähtiin yhdessä. Kyyhkyläiset nimittäin ikuistettiin koripallopelin katsomosta heinäkuussa, mikä ruokki suhdehuhuja entisestään.

Parivaljakosta alkoi levitä romanssijuoruja kesän mittaan. Adelen ja Rich Paulin kerrotaan tapailleen toisiaan muutaman kuukauden ajan, People-lehden lähteiden mukaan suhde on muuttunut vakavammaksi kesän lopussa. Pikkulinnut kielivät kaksikon nauttivan toistensa seurasta, sekä Adelen olevan erittäin onnellinen.
Adele haki eroa ex-miehestään, liikemies Simon Koneckista syyskuussa 2019, ja ero astui lopullisesti voimaan vasta tämän vuoden maaliskuussa. Seitsemän vuoden suhteesta parille syntyi Angelo-poika, joka on nyt 9-vuotias.
Laulaja yhdistettiin eron jälkeen räppäri Skeptaan, joka on aiemmin heilastellut muun muassa huippumalli Naomi Campbellia.
Räppäri Skepta käytti Adelea hyväksi – kohusuhde päättyi viiden kuukauden jälkeen!
Skeptan mukaan suhde olisi kestänyt vain viisi kuukautta, mutta yksityiselämästään tarkka Adele ei koskaan vahvistanut kaksikon romanssia.