Laulajakaunotar ja ex-pääministeri avoimesti yhdessä strippiklubilla! Tuoreet kuvat

Laulajakaunotar ja ex-pääministeri avoimesti yhdessä strippiklubilla! Tuoreet kuvat

Tässä tapaamisessa mikään ei ollut sattumaa.

Mainos
Mainos päättyy

Ykkösrivin popparilla Katy Perry ja Kanadan entisellä pääministerillä Justin Trudeaulla on muutakin yhteistä kuin asema huipulla, jonka moni haluaisi myös kiistää.

Arkistovideo: Katy ja Justin jäivät kiinni hempeilemästä

Katy Perryn läpimurto tähtitaivaalle oli upea, mutta viime aikoina hän on saanut julkisuudessa hyvin pistävää kritiikkiä. Syynä on ollut monen silmään pistänyt ristiriita naiskuvasta hänen videoillaan ja puheissaan.

Laulajan tuorein albumi 134 on arvioitu uran huonoimmaksi, ja uraa on kritisoitu siitä, ettei Katy osaa uudistua lainkaan. Kirsikkana päälle tuli kritiikitön antautuminen Jeff Bezosin mainosnukeksi tämän järjestämällä avaruuslennolla.

Mainos
Mainos päättyy

Justin Trudeau puolestaan nousi Kanadan pääministerinä aluksi hyvin valovoimaiseen asemaan nuoruutensa, dynaamisuutensa, massiivisen karismansa ja omistautumisensa vuoksi. Pian asema kuitenkin haastettiin täyttämättömien lupausten vuoksi, ja hänen julkisuuskuvansa autenttisuus ja rehellisyys kyseenalaistettiin.

Tapahtuu kuin pikakelauksella

Urapoluiltaan toisiaan muistuttava eri alojen tähtikaksikko on löytänyt toisensa viimeistään loppukesällä. Silloin ainakin tapailu tuli julkisuuteen. Juttu on siis ollut vähintään alkamassa, luultavasti vähän alkua pidemmällä heinäkuussa.

Justin ja Katy kuvattiin alussa yhdessä pieneksi sensaatioksi nousseessa, kauden raaka-aineisiin keskittyvässä Le Violon -ravintolassa Montrealissa.

Mitään hellyydenosoituksia ei jaettu, mutta satunnaisen ravintolavieraan nappaama salakuva kertoi kyllä, että ei tässä ihan vaan sattumalounaalla olla vaan viehättävällä illallisella.

Mainos
Mainos päättyy

Seuraavaksi pari oli varomaton tai tahallaan varomaton elokuussa. He pussailivat uikkariasussaan Katyn luksusjahdilla Kalifornian rannikolla. He olivat kuitenkin suositulla valaanbongausalueella ja rauhakseen lähistöllä liikkuvilta turistilautoilta yhdestä heidät kuvattiin.

Tämä tekee suhteesta virallista

Katy ja Justin ottivat viikonloppuna härkää sarvista. Lauantaina myös Justin oli Pariisissa, kun Katy juhli yksityisbileissä 41-vuotissynttäriään.

Mitä tämä katse voisi kertoa? Aikaisemmin sisäpiirilähde on kertonut brittimedialle, että vaikka kaksikko liikkuu jopa eri mantereilla, he ovat yli etäisyyden ja aikaerojenkin pitäneet yhtä Facetime-puheluilla.
Mitä tämä katse voisi kertoa? Aikaisemmin sisäpiirilähde on kertonut brittimedialle, että vaikka kaksikko liikkuu jopa eri mantereilla, he ovat yli etäisyyden ja aikaerojenkin pitäneet yhtä Facetime-puheluilla.

Tämän lisäksi he myös saapuivat ja poistuivat juhlista yhtä matkaa. Eivätkä vain yhtä matkaa, vaan käsi kädessä. Kuvat tapahtumasta julkaisi ensimmäisenä TMZ.

Tällä tasolla päätökset esiintyä yhdessä eivät synny sattumalta. Kaikki on sovittu yhdessä hyvin tarkkaan.

Mainos
Mainos päättyy
Justin pelasi varman päälle laittamalla päälleen mustan puvun ja sen alle mustan t-paidan. Näin on samaan aikaan sekä hyvin pukeutunut että ei varmasti ylipukeutunut. Oikeaoppisesti hän antaa daaminsa hohtaa asuineen. Katyn tulipunainen, syvään alhaalta uurrettu iltapuku on asujen päätähti, jota itsevarman yksinkertainen kampaus ja simppelit hopeakorvikset vielä alleviivaavat. Huomaa Katen erikoisuus: läpikuultavat mustat korkokengät.
Justin pelasi varman päälle laittamalla päälleen mustan puvun ja sen alle mustan t-paidan. Näin on samaan aikaan sekä hyvin pukeutunut että ei varmasti ylipukeutunut. Oikeaoppisesti hän antaa daaminsa hohtaa asuineen. Katyn tulipunainen, syvään alhaalta uurrettu iltapuku on asujen päätähti, jota itsevarman yksinkertainen kampaus ja simppelit hopeakorvikset vielä alleviivaavat. Huomaa Katen erikoisuus: läpikuultavat mustat korkokengät.

Saapuminen yhdessä photo opportunity -tyyppisiin julkkiskemuihin on kuin lähettäisi tiedotteen, että olemme yhdessä. 

Hekin tulivat parina julkisuuteen punaisella matolla

2005 Brad Pitt ja Angelina Jolie: Mr. & Mrs. Smith -elokuvan ensi-ilta
2012 Kanye West ja Kim Kardashian: Met-gaala
2013 Miley Cyrus ja Liam Hemsworth: Thor: Ragnarog -ensi-ilta
2014 George ja Amaral Clooney: The Monuments Men -ensi-ilta
2020 Emma Stone ja Dave McCary: La La Land -ensi-ilta

Kädestä pitäminen kertoo, että tässä ollaan yhdessä ihan tosissaan eikä .

Strippiklubi yksityiskäyttöön

Varmaksi voidaan laskea myös se, että pari on ottanut huomioon paikan, jossa tiesivät tulevansa kuvatuiksi käsi kädessä.

Le Crazy Horse de Paris on tunnettu strip tease- ja cabaret-esityksistään. Myös sen burleski- ja muissa esityksissä on usein naisalastomuus lavalla. Crazy Horsessa ovat esiintyneet muun muassa Dita von Teese, Carmen Electra ja Pamela Anderson.

Katy oli tiettävästi varannut Crazy Horsen yksityiskäyttöönsä. Matkailusivusto Discovercity.comissa on ainakin yksi tähän viittaava tieto.

Matkailija valittaa edelliselle päivälle merkityssä viestissään, että cabaret pitää yksityistilaisuuksia tärkeämpänä kuin tavallisia asiakkaitaan. Hän on saanut ennalta ostamansa lipun peruutustiedon sähköpostilla kaksi päivää ennen esitystä.

Esitys olisi ollut juuri Katyn syntymäpäivätilaisuuden aikaan.

Painetta takana

Sen lisäksi, että molemmat ovat vapaalla jalalla ja tiettävästi rakastavat keskustella syvällisistä asioista, Katylla on keskinäisen vetovoiman lisäksi myös suhteeseen työntävä syy.

Hän erosi yhdeksän vuoden suhteestaan näyttelijäkomistus Orlando Bloomin kanssa. Naimisissa he eivät olleet, mutta kihloissa pari viihtyi kuusi vuotta.

Poistuessaan Pariisin Crazy Horsen cabaret-esityksestä fani ojensi Katylle kaksi ruusua. Poikkeuksellisesti tähti otti ne vastaan ja esiintyi vielä kuvissa niiden kassa.
Poistuessaan Pariisin Crazy Horsen cabaret-esityksestä fani ojensi Katylle kaksi ruusua. Poikkeuksellisesti tähti otti ne vastaan ja esiintyi vielä kuvissa niiden kassa.

Kesäkuun puolivälissä tänä vuonna People julkaisi ensimmäiset vakavat tiedot parin käytännössä olevan yhteisen tiensä päässä. Takana oli jo kuukausien mittainen vaikea vaihe.

Lyhyt mutta säällinen siirtymävaihe

Heinäkuun lopussa TMZ julkaisi kuvat ja paikallaolijoiden tiedot Justinista ja Katystä illallisella.

Vaikka aikaa kahden tapahtuman välillä oli alle kaksi kuukautta, ainakaan julkisuuteen ei ole tullut tietoja, että Katy olisi ollut etuajassa eronsa kanssa.

Tätä vahvistaisi sekin, että pari on täydessä ystävyydessä ja lomailivat yhdessä vielä heinäkuussa, vaikka ero oli jo käytännössä selvä. Molemmat ovat myös viitanneet urakiireisiin ja töihinsä keskittymiseen.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan