Rantapäivä bikineissä! Skandaaleissa rypevä Katy Perry ottaa rennosti – kuva!

Katy ja treenattu kihlapari Orlando Bloom kävivät samalla rannalla, jossa heidät kuvattii melomassa Orlandon ollessaan melasillaan.
Edes pari kiusallista skandaalia ei saa Katy Perryä, 39, tolaltaan.
Katylle on satanut kritiikkiä hänen palkattuaan seksirikoskohuun sekaantuneen Dr. Luken tekemään Woman's World -hittiä. Ahdistelusta epäillyn musiikintekijän ottaminen feministisenä pidetyn biisin tekijäksi aiheuttaa tietysti närää. Lisäksi biisiä on kritisoitu kovin vanhanaikaiseksi ja tekopyhäksi.
Jalkapallon EM-finaalissa Katy halusi kannustaa Englantia, mutta teki arkkimokan vilauttelemalla Ison-Britannian lippua julkaisussaan - vaikka loppuottelussa pelasi Englanti. Futiksessa ero on selvä ja loukkaus kova.
Tuttu melanvilautusklubi
Poppari antaa kuitenkin molemmille kohuille pelkän olankohautuksen. Viikonloppuna hänet kuvattiinkin treenatun poikaystävänsä kanssa Saint-Tropez'ssa.
Kauniiden ja rikkaiden rantakaupungissa kihlattunsa Orlando Bloomin, 47, kanssa lomaillut Katy vietti päivän meren äärellä.
Hän ja Orlando valitsivat kaikista mahdollisista rannoista Le Club 55:n yksityisrannan. Kalleudestaan ja tyylistään mutta myös sallivasta rentoudestaan kuuluisa klubi avattiin nimensä mukaan vuonna 1955.
Rennosta menosta Club 55:n rannalla kertoo se, että vuonna 1916 suhteensa aloittaneet Orlando ja Katy meloivat paddle boardilla rauhassa pitkin rantoja niin, että Orlando oli hylännyt uikkarinsa ja meloi omakin mela paljaana. Kuvat räjäyttivät aikoinaan somen.
Pilkkubikinit vilkkuen
Tällä kertaa Orlando piti paitsi uikkarit tiukasti jalassaan, käytti myös muodikkaasti pitkähihaista uimapaitaa. Vaikka se peittääkin treenattua rintaa ja selkää, se myös suojaa ihoa UV-säteilyn armottomalta syöpää aiheuttavalta voimalta.
Kuten faniensa kritiikistä, myöskään auringon voimasta Katy ei kuitenkaan juuri piitannut. Hellehatun hän oli hankkinut, mutta muutoin keekoili koko rantapäivän pelkissä pilkullisissa bikineissään.
