Lasten suosima Youtube-tähti pedofiilikohun syövereissä – tästä on kyse

Lasten suosima Youtube-tähti pedofiilikohun syövereissä – tästä on kyse

Colleen Ballingeria, taiteilijanimeltään Miranda Singsiä, syytetään sopimattomista suhteista alaikäisten faniensa kanssa.

Mainos
Mainos päättyy

Youtubessa vuosia menestynyt Colleen Ballinger (esiintyy myös nimellä Miranda Sings), 36, on joutunut suunnattoman pedofiili- ja rasismikohun keskelle. Kohun aiheuttivat tubettajan kyseenalainen kanssakäynti alaikäisten faniensa kanssa, sekä muun muassa muutaman vuoden takainen video, jossa Colleen esittää huippulaulaja Beyoncén laulua naama mustaksi maalattuna.

Colleen Ballinger nousi julkisuuteen Miranda Sings -nimisellä persoonallaan vuonna 2008. Colleenilla oli myös toinen Youtube-kanava, jonka sisältö perustui enemmän hänen henkilökohtaiseen elämäänsä.

Colleen sai myöhemmin myös oman Netflix-sarjansa, kirjoitti kirjan sekä voitti halutun Teen Choice Awards- palkinnon vuonna 2015.

Maailman suosituimpiin tubettajiin kuuluva Pewdiepie sai lapsen!

Mainos
Mainos päättyy

Epäsoveliaat suhteet alaikäisiin faneihin

20-vuotias Adam McIntyre oli ensimmäinen uhri, joka jakoi kokemuksiaan suhteestaan Colleenin kanssa.

Adam kertoi Rolling Stone-lehdelle alkaneensa seuraamaan Colleenia Youtubessa 10-vuotiaana, ja aloittaneen läheisen ystävyyssuhteen silloin 29-vuotiaan Colleenin kanssa ollessaan vain 14-vuotias.

Tavattuaan Colleenin muutamaan kertaan, Adam kertoi heidän yhteydenpitonsa lisääntyneen huomattavasti. Adamin mukaan keskustelut Colleenin kanssa vaihtelivat kevyen vitsailun ja vakavampien aiheiden, kuten Colleenin ja hänen silloisen miehensä avioeron välillä. Puheenaiheet nuorten fanien kanssa etenivät myös muihin epäsoveliaisuuksiin.

Adam kertoi kokeneensa silloin olonsa pääasiassa iloiseksi ja jännittyneeksi; vanhempi, kuuluisa tähti antoi pojalle huomiota, eikä hän osannut nähdä suhteessa mitään väärää.

Myös toinen 15-vuotias poika, Johnny Silvestri, kertoi Rolling Stonelle samankaltaisesta suhteestaan samoihin aikoihin Colleenin kanssa. Suhteet etenivät poikien mukaan siihen, että Colleen ja hänen silloinen aviomiehensä käyttivät hyväkseen poikien ihailua teettääkseen heillä ilmaisia työtehtäviä ja palveluksia.

Tubetähti uhkaa Harrya ja Meghania oikeudella: Syynä kunnianloukkaus ja panettelu

Mainos
Mainos päättyy

Kyseenalainen anteeksipyyntö

Odottamattomasti Colleen vastasi Johnnyn ja Adamin tekemiin väitteisiin viime viikolla kummallisella videolla, jossa hän kuvasi itseään soittamassa ukulelea ja laulamassa köykäisen anteeksipyynnön tapahtuneesta. Videon Colleen on tituleraanut nimellä ''hi''.

Videolla Colleen ei ota juurikaan vastuuta teoistaan, vaan pääasiassa tubettaja väittää hänestä jaetun tiedon olevan valetta. Nainen laulaa myös aggressiivisesti ’’kumoamiskulttuurista’, jossa julkkisten vanhoja tekoja tuodaan esille ja heitä aletaan siksi painostamaan.

- Vuosia sitten minulla oli tapana viestitellä fanieni kanssa. Mutta ei epäsoveliaalla tavalla, kuten tahdotte väittää, Colleen laulaa videollaan.

- Oli aikoja jolloin jaoin faneilleni yksityisviesteillä yksityisiä asioitani, mikä oli outoa minulta. En ole tehnyt sitä vuosiin, koska muutin käyttäytymistäni ja otin vastuuta teoistani, Colleen jatkaa.

Laulu alkaa muuttua äkkiä aggressiivisemmaksi, ja vieläkin vähemmän pahoittelevaksi.

- Tavoitteenne on pilata sen ihmisen elämä, ketä ette voi sietää, samalla kun dramatisoitte valheitanne ja keräätte rahaa teollanne, Colleen syyttää hänestä puhuneita ihmisiä.

Mainos
Mainos päättyy

- Olen varma, että olette pettyneitä tähän paskaan pikku lauluun, tiedän, että halusitte minun sanovan olevani 100-prosenttisesti pahoillani. Olen pahoillani, että en aio myöntää valheitanne todeksi, jotka teitte vain huomion takia.

Video aiheutti huiman takaisiniskun Colleenille; tubettaja lytättiin saman tien maanrakoon. Aggressiiviset sanat ja väitteiden kieltäminen ihmeellisellä laululla ei herättänyt faneissa sympatiaa.

- Tämä ei voi olla todellista, eräs kommentoija summaa epäuskoisena.

- Tämä on yksi hulluimmin irti todellisuudesta oleva video, jonka olen koskaan nähnyt, toinen laukoo järkyttyneenä.

Muistatko tämän nolon tv-mokan?

Rasistinen video

Pian kummallisen ukulelevideon jälkeen julkaistiin video, missä Colleen esiintyy yleisön edessä naama tummaksi maalattuna, esittäen tummaihoisen laulaja  Beyoncé kappaletta Single Ladies.

Video julkaistiin Colleenin alter-ego Miranda Singsin Youtube-kanavalla vuonna 2018, ja se on sittemmin piilotettu. Entertainment Weeklyn mukaan video on kuitenkin löytänyt tiensä takaisin julkisuuteen.

Lukemattomat Youtube-kanavat sekä lehdet ovat julkaisseet artikkeleita ja videoita tapaukseen liittyen. Colleen perui vastikään aloittamansa kiertueen kohun vuoksi.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Lasten suosima Youtube-tähti pedofiilikohun syövereissä – tästä on kyse