
Lakimuutos korjasi prinsessa Amalian ihmisoikeudet - saa avioitua naisen kanssa
Hollannissa on tehty historiallinen lakimuutos, joka suo maan tulevalle kuningattarelle, kruununprinsessa Catharina-Amalialle, 17, oikeuden avioitua samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa.
– Hallitus ei katso, että hallitsijan tulisi luopua kruunusta, jos hän haluaisi mennä naimisiin samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa, pääministeri Mark Rutte ilmoitti medialle kirjeitse.
Brittihovin Zara Tindall haluaa ulkomaille: ”Herätään aikaisin ja mennään rannalle”
Kruununperillisen perheenperustamisaikeita Hollannin hallitus ei ole ehtinyt pohtia.

– Vielä ei tiedetä, miten lapset istuvat uuteen yhtälöön. Lain yksityiskohtia vasta selvitetään ja sitä, kuinka perheoikeudet muuttuvat ajan myötä, pääministeri totesi.
Kruununprinsessa Victoria sykki sotaharjoituksessa – kuva!
Amalian oikeudet tulivat parlamentin keskusteluun aiemmin tänä syksynä, kun kruununprinsessalta ilmestyi elämäkerta.
Kirjassa todettiin, ettei Amalialla olisi oikeutta kruunuun, mikäli hän solmisi samaa sukupuolta olevien liiton.

Charlene pysyttelee Afrikassa! Prinsessa Caroline nappasi maan ensimmäisen naisen roolin
Moni Hollannin hovissa on joutunut jättämään kuninkaallisen arvonsa ja paikkansa kruunun perimysjärjestyksessä sopimattoman avioliiton vuoksi.
Kuningas Willem-Alexanderin pikkuveli, jo edesmennyt prinssi Friso putosi kruununperimysjärjestyksestä, koska hän asteli alttarille vuonna 2004 rakastettunsa Mabel Wisse Smitin kanssa ilman Hollannin hallituksen hyväksyntää.
Brittihovissa sekoillaan nimissä! Prinsessa Beatricen tytär saa arvonimen Italiasta isänsä suvulta