Charlene pysyttelee Afrikassa! Prinsessa Caroline nappasi maan ensimmäisen naisen roolin

Charlene, Albert ja Caroline
Mainos
Mainos päättyy

Hannoverin prinsessa Caroline, 64, on viime kuukausina ollut veljelleen Monacon ruhtinas Albertille, 63, kultaakin kalliimpi tuki.

Ruhtinatar Charlenen toipuessa Etelä-Afrikassa infektiosairaudestaan on Caroline hypännyt sulavasti kälynsä saappaisiin. Viime aikoina hänet on nähty poikkeuksellisen usein julkisissa tilaisuuksissa. Toissa viikolla Caroline oli Albertin seuralaisena planeetan hyvinvoinnista huolta kantavassa Monte Carlon Gaalassa, johon osallistui myös Sharon Stonen ja Orlando Bloomin kaltaisia maailmantähtiä.

Caroline gaalassa veljensä rinnalla. Albertin käsipuolessa Sharon Stone.
Caroline gaalassa veljensä rinnalla. Albertin käsipuolessa Sharon Stone.

Ruhtinatar Charlene on jäänyt sairauksien takia eristykseen Etelä-Afrikkaan

Caroline on myös ottanut näkyvämmän roolin hyväntekeväisyystyössä. Syyskuun aikana hänet nähtiin muun muassa jakamassa todistuksia koulusta valmistuville sairaanhoitajille, monacolaisen aukion nimeämisseremonioissa ja maan naisjärjestön näyttelyssä.

Mainos
Mainos päättyy

Prinsessa Carolinen ja Charlotte-tyttären harvinainen näyttäytyminen – kohukuninkaallisten jälkikasvu elää ökyelämää ympäri Eurooppaa

Caroline on myös ottanut suojiinsa veljensä kuusivuotiaat kaksoset, Jacquesin ja Gabriellan. Lapset ovat päässeet tätinsä matkassa muun muassa koiranäyttelyyn.

Albertin ja Carolinen suhde on läheinen. Etenkin perheen kokemat murhenäytelmät, kuten ruhtinatar Gracen ja Carolinen puolison Stefano Casiraghin traagiset kuolemat ovat hioneet sisarukset tiukasti yhteen.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Charlene pysyttelee Afrikassa! Prinsessa Caroline nappasi maan ensimmäisen naisen roolin