Kylie Minogue on rakkaudessa kirottu – muistatko nämä komeat mallimiehet?

Kylie Minogue on rakkaudessa kirottu – muistatko nämä komeat mallimiehet?

Toistuvaa pettymystä Uran ja terveyden haasteet sekä pettämiset ovat päättäneet poppitähden suhteet yhä uudelleen.

Mainos
Mainos päättyy

Kansainvälinen tähti jo 1980-luvulla, klassikon aseman saaneita hittejä useilla vuosikymmenillä ja supersuosittuja rooleja näyttelijänä.

Kylie Minogue, 55, elää omaa australialaista unelmaansa ja on jälleen ajankohtainen palattuaan Padam Padam -kappaleellaan parrasvaloihin. Hän hymyilee tyttömäisen suloisesti ja esiintyy iloisena itsenään, mutta samanaikaisesti käy läpi eroa. Jälleen kerran.

Alkuvuodesta päättyi suhde GQ-lehden entisen luovan johtajan ja nykyisin omaa toimistoaan pyörittävän Paul Solomonsin kanssa. Kylie luonnehti walesiläismiestään inspiroivaksi, hauskaksi ja lahjakkaaksi mieheksi, jolla on vieläpä oikea työpaikkakin. Ilmeisimmin tämä oli kuitti entisille mallirakkaille.

Pari ehti seurustella viisi vuotta ja kokea myös pandemiaeristyksen yhdessä Lontoossa. Kahden äärimmäisen uraorientoituneen ihmisen suhde ei kuitenkaan lopulta kestänyt välimatkaa Kylien palattua Australiaan.

Mainos
Mainos päättyy

Kylie-huuma nousee: omi vanhan ranskalaishitin

Uraihmisten Kylien ja Paul Solomonsin liitto päättyi tänä vuonna.
Uraihmisten Kylien ja Paul Solomonsin liitto päättyi tänä vuonna.

Mallimiehiä joka lähtöön

Kylien elämässä on aina riittänyt komeita miehiä ja nopeita käänteitä. Mallimiehistä merkittävin oli Olivier Martinez, joka vei Kylien läpi syöpätaistelun.

Parin tiet erkanivat 2007 pettämishuhujen kera, jotka he kylläkin ampuivat alas yhteisellä tiedotteella. Vuonna 2017 kaksikko lämmitteli välejään uudelleen Kylien juuri erottua itseään 19 vuotta nuoremmasta näyttelijä Joshua Sassesta. Iloisesta alusta huolimatta Kylien ja Olivierin uusinta ei ottanut tulta alleen.

Malli Olivier Martinezin piti olla Kylielle täydellinen mies. Kuva on vuodelta 2003.
Malli Olivier Martinezin piti olla Kylielle täydellinen mies. Kuva on vuodelta 2003.

Usein Kylien suhteiden päättymisen ympärillä on pyörinyt pettämishuhuja. Hän on kuitenkin harvoin kertonut mitään miestensä pimeästä puolesta. Poikkeuksena on vuosituhannen vaihteen kolmivuotisen suhteen jälkeen vahvistus, että malli James Gooding oli alkoholi- ja huumeriippuvainen.

Mainos
Mainos päättyy

Rihanna sai paniikkikohtauksen pikkukaloista – nämä ovat Hollywood-tähtien omituisimpia pelkoja

Malli James Gooding sai lähtöpassit vuosituhannen alussa.
Malli James Gooding sai lähtöpassit vuosituhannen alussa.

Lapset ja häät jäivät

Naimisiin Kylie on mennyt ainoastaan televisiosarjassa. Näytellyissä häissä hän nai vastanäyttelijänsä ja silloisen poikaystävänsä Jason Donovanin. Toisaalta Kylie ei ole koskaan haaveillut häistä, ja perhesuunnitelmatkin jäivät viimeistään 36-vuotiaana alkaneiden syöpähoitojen myötä.

Viimeisintä parisuhdettaan Kylie on kuvaillut elämänsä tähän saakka suurimmaksi rakkaudeksi.

– Rakkauselämäni esitetään usein epäonnistumisena, mutta minä en ajattele asiaa niin. Ihannekuvamaistahan tämä ei ole ollut, mutta onko se kaikkien maali? Onko se minua varten, Kylie pohti Daily Mailille viimeistä edellisen eronsa aikaan.

Realistinen Kylie panostaa nyt täysillä uraansa, eikä todennäköisesti mene kauaa, kun rakkaus jälleen löytyy – ainakin hetkeksi. Ja mikäli tähti elää kuten opettaa, ei hätää ole. Kylie on aina piilottanut suuretkin sydänsurunsa herttaisen hymynsä taakse ja mennyt urheasti eteenpäin.

Mainos
Mainos päättyy

– Täytyy hyväksyä se, missä on ja jatkaa siitä.

1980-luvulla Kylie seurusteli INXS-yhtyeen Michael Hutchencen kanssa. Suhde vaihtui ystävyydeksi. Michaelin elämä päättyi myöhemmin itsemurhaan.
1980-luvulla Kylie seurusteli INXS-yhtyeen Michael Hutchencen kanssa. Suhde vaihtui ystävyydeksi. Michaelin elämä päättyi myöhemmin itsemurhaan.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan