Kuvat ei herkille! Hollywood-tähti Evangeline Lilly pyörtyi ja iski kasvonsa kiveen

Kuvat ei herkille! Hollywood-tähti Evangeline Lilly pyörtyi ja iski kasvonsa kiveen

Evangeline Lilly kertoo, että pyörtyily on hänelle arkipäivää. Toisinaan siinä käy pahemmin.

Mainos
Mainos päättyy

Näyttelijä Evangeline Lilly, 45, menetti tajuntansa ja sai vakavia vammoja. Hän jakoi tapaturman jäljistä kuvia sosiaalisessa mediassa perjantaina (30.5.).

Ant-Man-leffoista ja Lost-sarjasta tuttu Evangeline kertoi Substack-sivullaan, että hän menetti tajuntansa, kaatui ja löi kasvonsa kiveen.

– Pyörryin rannalla ja kaaduin kasvot edellä kiveen, hän kirjoittaa vapaasti suomennettuna. 

– Sairaalassa hoitajat ja lääkäri ryhtyivät heti toimeen, enemmänkin selvittääkseen pyörtymisen syyn kuin ommellakseen kiven aiheuttaman reiän kasvoihini, näyttelijä kertaa.

Mainos
Mainos päättyy

Sielu jättää kehon

Evangeline kuitenkin totesi, etteivät lääkärit tule löytämään mitään. Hän selitti tekstissä kärsineensä pyörtymiskohtauksista jo lapsesta asti. Lapsena epilepsia suljettiin pois, ja lopulta lääkärit totesivat hänellä olevan alhainen verensokeri.

– Suurimman osan elämästäni menin sillä. Se vaikutti loogiselta – aineenvaihduntani on hurjan nopea ja käsittelen erityisesti sokeria uskomattoman tehokkaasti, hän kertoo. 

– Mutta kun ikää alkoi tulla ja mukaan tuli muita terveysongelmia, lääkärini alkoi tehdä paljon verikokeita. Mielenkiintoista oli se, että vaikka olin paastonnut 12 tuntia tai vaikka olin pyörtynyt, verensokerini ei koskaan ollut matala. Hypoglykemia siis vaikutti yhä epätodennäköisemmältä.

Evangeline myönsi myöhemmin uskovansa, että pyörtymiset saattavat liittyä hänen henkiseen hyvinvointiinsa.

Mainos
Mainos päättyy

– Olen alkanut uskoa, että tämä "sammuminen" johtuu siitä, että pieni sieluni saavuttaa rajansa – sen, minkä kokee kestävänsä tässä elämässä, näyttelijä kertoo.

– Kun kipu on liian suurta, stressi ylivoimaista, ihanteet murskautuvat – sieluni jättää kehoni ja palaa puhtaaseen henkitilaan.

Evangelinen tunnetuimpiin rooleihin kuuluu Lost-sarjojen Kate.
Evangelinen tunnetuimpiin rooleihin kuuluu Lost-sarjojen Kate.

"Tarvitsin nollauksen"

Marvel-tähti kertoi, että aina herätessään pyörtymisen jälkeen hän tuntee euforiaa ja rauhaa, kunnes todellisuus iskee päin kasvoja.

Hän kertoo vetäneensä rannalla kasvonsa pois hiekasta ja hengittäneensä. Hänen suunsa ja nenänsä olivat täynnä verta.

– Kumppanini sanoo, että kun pyörryn, näytän kuolevan. Hän pelästyy todella. Silmäni kääntyvät päässäni ja kaikki elämä katoaa kehostani.

Mainos
Mainos päättyy

Evangeline sanoi viime kuukausien olleen hänelle kuormittavia. Pyörtymisen ja loukkaantumisen jälkeen hän joutui pysähtymään täysin.

– Se voi kuulostaa hullulta, kun katsoo kasvojani ja lohjennutta hammastani, mutta olen niin kiitollinen, että menetin tajuntani, hän lisäsi. 

– Tarvitsin nollauksen.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Kuvat ei herkille! Hollywood-tähti Evangeline Lilly pyörtyi ja iski kasvonsa kiveen