Marvel-tähti Evangeline Lilly tilittää Seiskalle: Ulkopuoliset eivät tiedä, että minuun sattuu

Evangeline Lilly
Mainos
Mainos päättyy

Evangeline Lilly, 43, näyttelee Marvel-elokuvissa Ant-Manin kumppania Hope van Dynea eli supersankaritar Waspia, joka Ant-Manin tavoin osaa kutistua pikkiriikkiseksi, mutta myös lennellä ampiaisen tavoin.

Hän nousi alun perin kuuluisuuteen vuonna 2004 alkaneen Lost-draamasarjan myötä, ja on sittemmin tähdittänyt esimerkiksi Hobitti-elokuvia Tauriel-haltijana.

Evangeline kertoo Seiskalle samaistuvansa Marvel-hahmossaan tämän itsevarmuuteen, osaavuuteen ja vahvuuteen.

– Hope on kuitenkin paljon pehmeämpi kuin uskoisi. Joskus minuakin pidetään paljon kovempana kuin olen. Ulkopuoliset eivät tiedä, että minuun sattuu, eivätkä huomaa, miten paljon rakkautta tunnen heitä kohtaan.

Mainos
Mainos päättyy

Hollywood-tähti Paul Rudd avautuu vessavaikeuksistaan Seiskalle: ”Siihen tottuu”

Lost-sarjan pääroolista tähdeksi noussut Evangeline ajautui näyttelijäksi, vaikkei se ole hänelle mielekästä. – Olen tehnyt tätä liki 20 vuotta, mikä kuulostaa ihan hullulta.
Lost-sarjan pääroolista tähdeksi noussut Evangeline ajautui näyttelijäksi, vaikkei se ole hänelle mielekästä. – Olen tehnyt tätä liki 20 vuotta, mikä kuulostaa ihan hullulta.

Evangeline on aiemmin kertonut näyttelemisen olevan hänelle kiduttavaa. Tunne on helpottanut, mutta hänellä on yhä vaikeita hetkiä.

– Jollain tapaa näytteleminen satuttaa minua. Tunnen olevani jumissa toisen henkilön saappaissa ja rajoittunut hänen identiteetissään.

Vaikeiden tunteiden käsittelyä hankaloittaa elokuvamaailman luonne.

– Kuvauksissa olen hyvin paljas ja haavoittuva, eikä ympäristö tunnu täysin turvalliselta – eikä se sitä olekaan. En ole kuvauksissa terapeuttini tai äitini luona, vaan ympärilläni on vieraita, jotka haluavat ansaita rahaa sillä, mitä teen. Se on tämän työn luonne.

Paul Rudd ja Evangeline Lilly tähdittävät Ant-Man and the Wasp: Quantumania -elokuvaa. Leffassa supersankarit päätyvät kohtalokkaaseen seikkailuun mystiseen kvanttimaailmaan.
Paul Rudd ja Evangeline Lilly tähdittävät Ant-Man and the Wasp: Quantumania -elokuvaa. Leffassa supersankarit päätyvät kohtalokkaaseen seikkailuun mystiseen kvanttimaailmaan.
Mainos
Mainos päättyy

Vuonna 2023 julkaistaan 10 uutta supersankarielokuvaa – katso tästä koko listaus

Jos Evangeline pystyisi Waspin tavoin kutistumaan ja lentämään minne vain, hän ei suinkaan lähtisi rökittämään pahiksia tai seikkailemaan multiversumeihin. Vastaus löytyy paljon lähempää.

– Jos saisin Waspin voimat, lentäisin lasteni kouluun ja katselisin heitä siellä, näyttelijä vastaa ykskantaan.

– En siksi, että haluaisin vakoilla, vaan haluaisin nähdä, millaisia he ovat, kun en itse ole paikalla, Evangeline hymyilee.

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Marvel-tähti Evangeline Lilly tilittää Seiskalle: Ulkopuoliset eivät tiedä, että minuun sattuu