Kuuma romanssi! Ariana Grande kuherteli komistuksen kanssa baarissa - kuvat!

Ariana Granden, 26, suhdekuviot ovat pitkään olleet otsikoissa, ja äskettäin otettujen kuvien perusteella artisti on löytänyt uuden rakkaan. Ariana viihtyi Los Angelesilaisessa baarissa uuden miesystävänsä kanssaan vain noin puolisen tuntia, mutta he ehtivät sen aikana kiihkeästi pussailla silminnäkijöiden edessä. Miestä ei tunnistettu, ja vaikuttaa siltä että Arianan uusi mies ei ole samalla tasolla artistin kanssa ainakaan julkisuuden suhteen.


Arianaa kritisoitiin kovasti menneensä kihloihin koomikko Pete Davidsonin kanssa vain muutamien viikkojen seurustelun jälkeen kesäkuussa 2018. Pari kuitenkin erosi lokakuussa 2018 jolloin huhut kertoivat että Arianan exä Mac Millerin kuolema olisi vaikuttanut Arianan ja Peten suhteeseen. Ariana ja Mac Miller seurustelivat noin kaksi vuotta ja pari erosi Arianan mukaan miehen päihdeongelmien takia. Mac Miller menehtyi huumeiden yliannostukseen syyskuussa 2018.