Kuningatar Elisabet on toipunut - perhejoulu kartanossa: Suuri suru varjostaa juhlia

Kuningatar Elisabetin, 95, terveysongelmat nousivat otsikoihin, kun hän joutui perumaan työtehtäviään.
Lokakuussa kuningatar joutui sairaalahoitoon. Tuolloin hän perui vierailunsa Pohjois-Irlantiin. Kyseessä oli ensimmäinen peruuntunut työtehtävä kymmeneen vuoteen.
Marraskuussa kuningattaren odotettiin osallistuvan Glasgow´n ilmastokokoukseen, mutta sekin peruuntui. Myös ensimmäisen maailmansodan päättymisen kunniaksi pidetyn perinteikkään muistopäivän kuningatar joutui jättämään väliin.
The Sunin mukaan kuningatar voi nyt huomattavasti paremmin ja on jo siirtynyt Sandringhamiin. Näin hän on ikään kuin viestittänyt perheelleen, että voi paremmin.
Kuningattaren kerrottiin kärsineen selkäkivusta.

Kuningatar Elisabetin sairausloma jatkuu - prinssi Harry panikoi isoäitinsä terveydentilasta
Norfolkin kreivikunnassa sijaitsevassa Sandringhamin kartanossa jouluvalmistelut ovat jo käynnissä.
Vielä toistaiseksi ei ole tiedossa, aikovatko Yhdysvaltoihin muuttaneet Meghan ja Harry osallistua perhejoulun viettoon vai ei.
Luonnollisesti kuningatar aikoo kutsua myös heidät, sillä samalla Elisabet näkisi ensimmäistä kertaa heidän Lilibet-tyttärensä.
The Sunin mukaan Harry ja Meghan eivät aio osallistua Sandringhamin joulunviettoon. Syynä on se, että he haluavat välttää kohuotsikoita.
– Joulujärjestelyt vaativat henkilökunnalta paljon erilaisia logistisia yksityiskohtia. Jos Harry ja Meghan olisivat tulossa, hovissa asiasta jo tiedettäisiin.

Brittimediassa ei välttämättä ymmärrettäisi sitä, miksi ronskisti hovia arvostellut pariskunta yhtäkkiä viettäisi yhteistä joulua kuninkaallisten kanssa.
Lääkäreiltä yllättävä määräys kuningatar Elisabetille - ystävä: "Epäreilua tässä vaiheessa elämää"
Tänä vuonna kuninkaallisten joulua varjostaa surullinen tunnelma, sillä kyseessä on ensimmäinen joulu ilman prinssi Philipiä.
Philip tunnettiin perheessä erityisesti siitä, että hän toimi drinkkimestarina. Prinssi ei säästellyt alkoholin suhteen ja hänen drinkkejään pidettiin melko tömäkköinä.
Kuningatar Elisabet on nauttinut aattona perinteisesti martinia, mutta lääkärin määräyksestä hänen on täytynyt pitää taukoa alkoholista.