Kamala Harrisin ennätyskampanja villitsee maailmalla – tästä trendissä on kyse

Hurjat 81 miljoonaa dollaria keränneen Kamalan sometilillä tapahtuu kummia.
Demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivän Kamala Harrisin, 59, kampanja keräsi ennätysmäärän varoja vuorokaudessa.
Yhdysvaltojen varapresidentin Kamalan kampanja sai hätkähdyttävät 81 miljoonaa dollaria vuorokauden aikana, tiedottaa AP. Tulosta pidetään Kamalan kampanjajärjestön tiedotteen mukaan ennätyksellisenä, sillä kyseessä on sen mukaan suurin vuorokauden aikana kerätty summa Yhdysvaltain vaalihistoriassa.
Kamalasta on tullut parissa päivässä varsinainen someilmiö. Villitys alkoi artisti Charli XCX:n (oik. Charlotte Aitchison) X:ssä julkaisemasta päivityksestä, jossa kirjoittaa napakasti "kamala is BRAT (suom. Kamala on kakara"". Tämä ei suinkaan ole pilkkaa, vaan varsinainen kehu.

Tästä on kyse
Charli viittaa postauksessaan 7. kesäkuuta julkaistuun Brat-albumiinsa ja sen ympärille muodostuneeseen konseptiin. Charli on perustellut brat-sanan tarkoittavan hänelle "tyyppiä, jolla saattaa olla aski röökejä, Bic-sytytin ja valkoinen toppi, jonka alla ei ole rintsikoita".
Suttuista ja hyperpopahtavaa käsitettä on pidetty kriitikoiden mielestä vastaiskuna Tiktokissa suositulle clean girl-trendille, jossa ollaan vaivattomia, minimalistisia ja luonnollisia.
– Olet vain tyttö, joka on vähän sotkuinen ja tykkää bilettää ja joskus ehkä sanoo jotain typeriä juttuja. Joka on oma itsensä mutta joka myös hajoilee, hän on selostanut brat-sanan merkitystä itselleen somessa.
Ja sitten ne kookospuut
Yhtä kaikki, Kamalan tiimi on selvästi ollut trendien aallonharjalla. Eipä nimittäin kulunut kauaa, kun kampanjan X-palvelun tiedotustili Kamala HQ otti kiinni Charlin heitosta. Tilin kansikuvaksi vaihdettiin Brat-albumin estetiikan mukaisesti neonvihreällä taustalla oleva, matalaresoluutioinen Arial-fontin teksti.
Lisäksi somessa trendaa vuoden 2023 toukokuussa kuvattu video Kamalasta. Puheessaan hän nostaa esiin nuorten hyvinvoinnin ja heidän vanhempiensa, opettajiensa sekä yhteisöjensä tukemisen tärkeyden. Samalla hän heitti äitinsä kertoman vertauksen kookospuusta putoamisesta, mistä tuli viraali-ilmiö.

Tarpeeksi delegaatteja
Presidentti Joe Biden kertoi sunnunantaina, että vetäytyy marraskuisista presidentinvaaleista. Hän osoitti tukensa Kamalalle ensimmäisessä puheessaan vetäytymisensä jälkeen, ja Kamala puolestaan vahvisti, että aikoo pyrkiä presidenttiehdokkaaksi.
CNN kertoi vastikään, että Kamala sai taakseen tarvittavat delegaatit eli puoluekokousedustajat, jotta hänet voitaisiin virallisesti nimetä Donald Trumpin vastaedokkaaksi presidentinvaaleissa. Lehti kertoo, että häntä tulee tukemaan vaadittavat 1976 delegaattia. Myös AP:n tiedot tukevat tätä.
Lähteet: AP, CNN, BBC, ITV News
