Tiesitkö tätä Kamala Harrisista? Isä jyrähti kannabis-ulostulosta

Tiesitkö tätä Kamala Harrisista? Isä jyrähti kannabis-ulostulosta

Mahdollinen presidenttiehdokas on ehtinyt urallaan keräämään jos jonkinlaisia mielipiteitä.

Mainos
Mainos päättyy

Harva yllättyi, kun viime aikoina sanoissaan sekoillut ja koronaan sairastunut Joe Biden, 81, luopui presidenttiehdokkuudestaan sunnuntaina 21. heinäkuuta. Yhdysvaltoihin äänestetään seuraava presidentti marraskuussa, ja republikaanien Donald Trump odottaa nyt demokraateilta uutta vastusta.

Monissa uutislähteissä pidetään todennäköisenä sitä, että tällä hetkellä varapresidenttinä toimiva Kamala Harris, 59, tulisi demokraattien ehdokkaaksi. Esimerkiksi The New York Times on uutisoinut, että Joe Bidenin vaalirahoituksesta vastannut tukiyhdistys on vaihtanut nimeensä Kamalan sukunimen.

Takana vaiherikas ura

Kalifornian senaattorina toiminut Kamala on tehnyt pitkän uran vaikutusvaltaisissa töissä. Ennen poliittista uraansa hän oli San Franciscon piirisyyttäjä ja Kalifornian osavaltion oikeusministeri. Osassa töistään Kamala on ollut edelläkävijä ja rikkonut lasikattojakin; hän johti ensimmäistä homoavioliittoon vihkimistä Kaliforniassa.

Kamala kaavaili presidenttikisaan lähtöä jo vuonna 2019, mutta hänen tukirahansa loppuivat kesken, ja hän päätyi Joe Bidenin mukana varapresidentiksi. Hän on Yhdysvaltojen ensimmäinen ei-valkoinen nainen, joka on noussut varapresidentin virkaan.

Mainos
Mainos päättyy

Äitipuoli ja lukutoukka

Vaikka poliitikot ovat Yhdysvalloissa usein julkkiksiin verrattavissa olevia, tunnettuja hahmoja, on Kamala onnistunut pitämään yksityisen elämänsä verrattain salattuna. Hän on naimisissa lakimies Doug Emhoffin kanssa. Dougilla on aiemmasta liitostaan kaksi lasta, ja Kamala on heidän äitipuolensa. Politicon mukaan lapset kutsuvat Kamalaa "Momalaksi" – nimeen on yhdistetty hänen nimensä ja englanninkielen sana mom eli äiti.

Kamalan kerrotaan olevan innokas kokki ja kokeilevan ahkerasti uusia reseptejä. Hänen päivällisbravuurinsa on yksinkertainen kanaruoka. Myös vaatetuksessaan hän pysyy klassikoissa; hänen vakiokenkänsä matkustusta varten ovat vanhat kunnon Converset.

Kuten voi olettaa, Kamala on elämänsä aikana lukenut paljon ja saanut antaa monia kirjasuosituksiakin.

Vuonna 2019 hän listasi Bookriotille suosikkikirjoikseen useamman teoksen: Richard Wrightin Native Son, Khaled Hosseinin Leijapoika (The Kite Runner), Amy Tanin The Joy Luck Club, Toni Morrisonin Solomonin laulun (The Song of Solomon) ja C.S. Lewisin Velho ja leijona (The Lion, the Witch and the Wardrobe).

Mainos
Mainos päättyy

Laimeaksi leimattu suorittaja

Kamala on raivannut tiensä pitkälle, ja uralla eteneminen vaatii tiukkaa keskittymistä ja aikaansaamista. Hän on kertonut heräävänsä joka aamu kuudelta, ja aloittavansa päivänsä kuntopyörän selässä. Hän on kuvaillut itseään tiukaksi pomoksi, tosin enimmäkseen itseään kohtaan. Donald Trump puolestaan on kutsunut häntä kahteen otteeseen "iljettäväksi naiseksi".

Jos Kamala on varapresidenttinä ollessaan jättänyt joidenkin medioiden mukaan kansan kylmäksi vaisuudellaan, on hän ehtinyt uransa aikana suututtamaan väkeä muutamaan otteeseen.

Vuonna 2019 Kamala tuotti isälleen pettymyksen kommentoituaan kantaansa kannabiksen laillistamiseen stereotypiaan vedoten. Häneltä kysyttiin radio-ohjelmassa mielipidettä laillistukseen, mihin hän vastasi vitsaillen, että puolet hänen perheestään on Jamaikalta.

Kamala ei pidä siitä, että häntä verrataan presidentti Barack Obamaan. Kun häneltä taannoin kysyttiin, aikooko hän jatkaa ensimmäisen mustan presidentin perintöä, hän vastasi 'aion tehdä oman perintöni'.
Kamala ei pidä siitä, että häntä verrataan presidentti Barack Obamaan. Kun häneltä taannoin kysyttiin, aikooko hän jatkaa ensimmäisen mustan presidentin perintöä, hän vastasi "aion tehdä oman perintöni".

Isän jyrähdys

Kamalan isä Donald Harris kommentoi tyttärensä sanoja pohtien, että tämän isovanhemmat kääntyivät haudassaan haitallisella stereotypialla vitsailun takia. Isä totesi, että hän ja hänen perheensä yrittävät etäännyttää itseään pössyttelevästä karikatyyristä.

Mainos
Mainos päättyy

Keskustelua aiheutti senaattoriaikoina se, että San Franciscon rikollisuusaste nousi huomattavasti hänen kolmen ensimmäisen senaattorivuotensa aikana.

Piirinsyyttäjänä toimiessaan Kamala aiheutti ristiriitaisia tunteita kansassa, kun poliisina työskennellyt Isaac Espinoza murhattiin. Tuolloin hän ei hakenut murhaajalle kuolemantuomiota, vaikka sitä toivottiin laajasti.

Toisaalta Kamalan väitetään toimineen piirinsyyttäjänä tavalla, joka esti kuolemaantuomittujen vankien käsiksipääsyn todisteisiin, joilla he olisivat saattaneet välttää tuomionsa. Kamalan kantoja kuolemantuomioon on siis pidetty ristiriitaisina.

Jos Kamala asettuu demokraattien presidenttiehdokkaaksi, pitävät useat mediat häntä parempana vastuksena Donald Trumpille kuin edeltävää ehdokasta Joe Bidenia. Ehdokkuutta ei olla vielä tällä hetkellä vahvistettu, mutta monet kuuluisuuden henkilöt ja poliitikot ovat jo ehtineet osoittaa tukensa Kamalalle.

Lähteet: Politico, The Atlantic, The Cut

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan