Jennifer Lopez vaihtaa nimensä
Jenniferin virallinen nimi on tällä hetkellä Jennifer Lynn Affleck.
Laulajatähti Jennifer Lopez, 55, on hakenut avioeroa näyttelijäpuolisostaan Ben Affleckista, 52. Pari ehti olla naimisissa vain kahden vuoden ajan.
Parin ympärillä pyöri pitkään erohuhuja, ja myös sisäpiirilähteet kertoivat pariskunnan suhteen olevan vaikeuksissa. Luotettavan lähteen mukaan Jennifer teki kaikkensa, jotta saisi suhteen toimimaan.
Ben sen sijaan ei osoittanut minkäänlaista kiinnostusta avioliiton pelastamista kohtaan.
Vanha nimi takaisin
Pariskunta meni naimisiin vuoden 2022 heinäkuussa. Tällöin Lopezina tunnettu Jennifer otti puolisonsa nimen, ja vaihtoi sukunimensä Affleckiksi.
Jenniferin lähettämästä avioerohakemuksesta käy kuitenkin ilmi, että hän haluaa vanhan nimensä takaisin.
J.Lo – tai kuten hänet tällä hetkellä lain silmissä tunnetaan, Jennifer Lynn Affleck – pyytää virallisesti, että hänen nimensä palautettaisiin Jennifer Lynn Lopeziksi.
Nimenvaihdoksen lisäksi Jennifer pyysi, että valtio estäisi sekä häneltä että Beniltä mahdollisuuden saada elatusapua. Pariskunnalla ei lähteiden mukaan ollut avioehtosopimusta, mikä tarkoittaa, että heinäkuussa 2022 Las Vegasissa solmitun avioliiton jälkeen ansaitut rahat katsotaan yhteiseksi omaisuudeksi.
Nuoruuden lempi sammui
Pariskunnan avioero on jo toinen kerta, kun Hollywoodin unelmaparina tunnettu Bennifer päätyy eroamaan.
Pari suunnitteli häitään jo vuonna 2003, mutta yllättäen Jennifer ja Ben peruivat juhlat vain kolmea päivää ennen sovittua päivämäärää.
Vain kuukausi tämän jälkeen Jennifer avioutui laulaja Marc Anthonyn kanssa, ja he saivat kaksi yhteistä lasta. Pariskunnan avioliitto päättyi vuonna 2014.
Ben sen sijaan sai ex-vaimonsa Jennifer Garnerin kanssa kolme lasta, ja pari erosi vuonna 2015. He ovat kuitenkin edelleen hyvissä väleissä, ja ex-pari on jopa lomaillut keskenään yhdessä lastensa kanssa.
Ensimmäisten avioliittojensa kariutumisen jälkeen, Jenniferin ja Benin lempi leimahti uudelleen vuonna 2021. Pari avioutui vain vuotta tämän jälkeen, mutta päättyi lopulta eroamaan. Viralliseksi eropäiväksi avioerohakemukseen oli kirjattu 26. huhtikuuta.