Shokkipaljastus! Tästä syystä Jennifer Lopez ja Ben Affleck erosivat

Sisäpiirilähde paljastaa syyn Benniferin erolle.
Tähtilaulaja Jennifer Lopez, 55, on hakenut avioeroa näyttelijäpuolisostaan Ben Affleckista, 52, vain kahden avioliittovuoden jälkeen. Jennifer jätti avioerohakemuksen muutama päivä sitten, ja hakemukseen merkitty eropäivä oli 26. huhtikuuta.

Pariskunnan välillä pyöri valtava määrä erohuhuja jo useamman kuukauden ajan. Ben ei esimerkiksi osallistunut Jenniferin syntymäpäiville, ja myöhemmin selvisi Benin olleen asuntokaupoilla.
Pariskunta oli päivää aikasemmin laittanut 68 miljoonan dollarin arvoisen kartanonsa myyntiin, ja Ben osti 20,5 miljoonan poikamiesboksin juuri Jenniferin syntymäpäivänä.
Eron syy julki
People-lehti kertoo saaneensa luotettavalta sisäpiirilähteeltä tiedon siitä, miksi Jennifer halusi hakea avioeroa. Lähteen mukaan Jennifer oli tehnyt kaikkensa, jotta suhde saataisiin toimimaan.
Ben sen sijaan ei osoittanut kiinnostusta avioliiton pelastamista kohtaan.
– Hän on hyvin pettynyt ja surullinen. Ben ei ole antanut minkäänlaista merkkiä siitä, että haluaisi jatkaa avioliittoa. Hän ei ole osoittanut minkäänlaista sitoutumista tai kiinnostusta saada avioliittoaan toimimaan. On tultu siihen pisteeseen, että hänen (Jenniferin) tarvitsee vain huolehtia itsestään, sisäpiirilähde paljastaa.
– Hän yritti todella kovasti saada asiat toimimaan. Hänen sydämensä on särkynyt.
Jo toinen ero
Pariskunta oli naimisissa kahden vuoden ajan. Avioero on jo toinen kerta, kun Bennifer päätyy eroamaan.
Pariskunnan oli määrä astella avioon jo vuonna 2003, ja Jennifer paljasti vuoden alussa julkaistussa dokumentissaan oikeat syyt parin ensimmäiselle erolle.
– Erosimme kolme päivää ennen häitämme. Olimme suunnitelleet suuret häät ja kolme päivää ennen niitä hajosimme paineen alla, Jennifer kertoi.
Vain kuukausia myöhemmin Jennifer avioutui laulaja Marc Anthonyn kanssa kesäkuussa 2004, ja he saivat kaksi yhteistä lasta. Avioliitto päätyi kuitenkin eroon vuonna 2014.
Ben sen sijaan sai ex-vaimonsa Jennifer Garnerin kanssa kolme lasta. Pari erosi vuonna 2015.
Jennifer ja Ben kuitenkin löysivät toisensa uudelleen. He kohtasivat ja rakkaus leimahti uuteen uskoon vuonna 2021, ja he menivät naimisiin vuoden 2022 heinäkuussa Las Vegasissa.