Hui! Mitä tapahtui Mel Gibsonille?

Tuoreet paparazzikuvat herättävät huolta.
Näyttelijä ja ohjaaja Mel Gibson, 67, on loukannut itsensä.
Vieläkö tunnistaisit Mel Gibsonin? Paparazzikuvat kauppareissulta
Näyttelijä vietti perjantaina (8.12.) rentoa iltaa ulkona ystäviensä kanssa Malibussa sijaitsevassa Taverna Tony -ravintolassa.
Paparazzin bongaama Mel kuitenkin hämmästytti ulkomuodollaan, sillä näyttelijän toinen käsi oli paketissa ja kantositeessä.


Toisen käden ollessa paketissa, joutui Mel tasapainoilemaan omaisuutensa kanssa. Näyttelijätähti kantoikin takkiaan ainoastaan terveen kätensä varassa.
Ystäviensä kanssa illallistanut Mel vaikutti kuitenkin hyväntuuliselta käsivammastaan huolimatta. Käsivamman syntysyy on jäänyt vielä mysteeriksi.
Elokuva-arvostelu: Mel Gibson ilkeilee elokuvassa, jonka loppuratkaisua on mahdoton arvata

Mel Gibson tunnetaan näyttelijänä sekä ohjaajana. Näyttelijä on tähdittänyt muun muassa Mad Max -elokuvissa.
Mel seurustelee 33-vuotiaan Rosalind Rossin kanssa, ja parilla on kuusivuotias Lars-poika.