Hollywood-tähti pääsee ilmaiseksi luksuslennolla Suomeen katsomaan revontulia!

Suomalaisfirma on ensimmäistä kertaa mukana antamassa lahjan Golden Globe -voittajalle.
Golden Globes -gaala on vuosittain Yhdysvalloissa järjestettävä valtaisa elokuva- ja televisioalan juhla, jossa palkitaan televisio- ja elokuvantekijöitä.
Video: Helsinki Citycopterin Joonas Nurmi kertoo ikimuistoisimmasta lennostaan:
Voittajat saavat valita luksuslahjojen joukosta mieluisan lahjan.
Tänä vuonna suomalaisyritys on ensimmäistä kertaa päässyt mukaan lahjanantajaksi.
Kaikki Golden Globe -voittajat ja palkintokategorioiden esittelijät saavat tapahtuman järjestäjiltä maailman ylellisimmäksi kassiksi nimetyn VIP-lahjan, jonka sisältö on tänä vuonna arvoltaan miljoona dollaria.
Ökylahjoissa valinnanvaraa
The Ultimate Gift Bag sisältää yli 25 tarkoin valittua luksustuotetta ja -elämystä matkailun, gastronomian, muodin ja kauneuden aloilta. Lahjaan kuuluvat newyorkilaisen luksusräätälin Atlas Bespoken suunnittelema viikonloppulaukku ja opaskirjanen gaalavoittajille valittuihin lahjatuotteisiin ja -elämyksiin. VIP-lahjan saajat voivat valita listalta itselleen mieluisat kokemukset ja tuotteet.
Suomalainen lentoyhtiö Helsinki Citycopter ja luksusmatkatoimisto ACX ACCESS ovat rakentaneet Golden Globe -voittajalle matkapalkinnon, joka on ainutlaatuinen revontulielämys yhdistettynä luksuslomaan Lapissa ja Helsingissä.
Lentoyhtiö Helsinki Citycopterin perustajat Joonas Nurmi ja Ari Kallinen ovat ylpeitä siitä, että heidän rakentamansa matkailuelämys on valittu Golden Globes -gaalan tähtilahjojen joukkoon.

Revontulilento suoritetaan lentoyhtiön Cessna Citation CJ4 -suihkulentokoneella.
– Esittäydyimme Hollywoodissa jo 2021, mutta konkretiaan päästiin viime tammikuussa heti edellisen gaalan jälkeen, kun Golden Globes -tiimi otti yhteyttä ja pyysi meitä mukaan seuraavaan VIP-lahjaan. He olivat ilahtuneet siitä, että myös eksoottisesta Pohjolasta löytyy nyt luksusmatkailutuote, joka sopii vaativammankin vieraan tarpeisiin, Joonas Nurmi kertoo tiedotteessa.

Suomi-elämys tarjotaan yhdelle voittajalle ja sen arvo on noin 46 000 euroa.
Kovia nimiä
Golden Globes -palkintogaala järjestetään Hollywoodissa 5. tammikuuta 2025.
Palkintojen ehdokkaita elokuvista ovat tällä kertaa mm. Selena Gomezin tähdittämä musikaali Emilia Perez, joka keräsi kymmenen ehdokkuutta. Seitsemän ehdokkuutta sai Adrien Brodyn tähdittämä historiallinen draamaelokuva The Brutalist ja kuusi ehdokkuutta katolisen kirkon maailmaan sijoittuva, Ralph Fiennesin tähdittämä Conclave.
Televisiopuolella The Bear keräsi viisi Golden Globe -ehdokkuutta. Kaikkiaan palkintoja jaetaan 27 kategoriassa, joista 14 elokuville ja 13 televisiosarjoille. Golden Globe -palkintojen lisäksi gaalassa jaetaan vuosittain myös Cecil B. DeMille ja Carol Burnett -elämäntyöpalkinnot.
Ehdokaslistalta löytyy monia kovia nimiä, joista yksi saattaa lennähtää Suomeen luksusmatkalle. Suomen-matkailija voi löytyä esimerkiski näiden ehdokkaiden seasta: Pamela Anderson, Angelina Jolie, Nicole Kidman, Tilda Swinton, Kate Winslet, Daniel Craig, Timothée Chalamet ja Kieran Culkin.