Eronnut Adele väleistään ex-mieheensä: Hän ei ole yksi eksistäni

Brittilaulaja Adele Laurie Blue Adkins, taiteilijanimeltään Adele, 33, erosi miehestään Simon Koneckista tänä vuonna. Tähti kertoo Voguen haastattelussa avioeron sujuneen niin hyvin kuin olettaa saattaa. Ex-mies asuu kadun toisella puolella talossa, jonka laulaja on hänelle ostanut. Kaksikko jakaa lapsensa huoltajuuden.
– Hän ei ole yksi eksistäni, hän on lapseni isä, Adele sanoo arvostaen.

Adele paljastaa uudesta rakkaastaan: Olin hiprakassa, kun tapasimme
Laulaja kertoo käyneensä jaakobinpainia siitä, miten kertoisi erotilanteesta lapselle – ja miten perhe selviää haastavista hetkistä. Nämä tunnetilat näkyvät myös uusimmalla levyllä.
– Aiemmat albumini ovat etsineet syitä toisista, mutta tajusin ongelman olevan minä itse.