Brad Pitt, 59, ja Ines De Ramon, 30, paidattomina lemmenlomalla - paparazzikuvat!

Hollywood-tähti Brad Pitt, 59, on yhdistetty hanakasti timanttibisneksen parissa työskentelevään Ines De Ramoniin, 29.
Brad vapautui sinkkumarkkinoille lopullisesti vuonna 2019, kun hänen ja Angelina Jolien, 47, ikoninen liitto päättyi virallisesti, ja eron jälkeen Bradin suhdesutinat ovatkin olleet niin median kuin fanienkin mielessä.
Ines De Ramonin kanssa leffatähti nähtiin ensimmäisen kerran Bonon konsertissa, josta parivaljakko poistui käsikkäin.
Tässäkö on Brad Pittin uusi rakas? Salakuvat 29 vuotta nuoremmasta kaunottaresta!
Lähteiden mukaan kyyhkyläiset ovat deittailleet jo muutaman kuukauden ajan. Suhde vaikuttaa syventyneen, sillä heidät bongattiin lemmenlomalta Meksikosta. Molemmat nautiskelivat auringosta altaalla ilman paitaa, ja söpöläiset näyttivät viihtyvän hyvin toistensa seurassa.


Pusi pusi! Brad Pitt juhli synttäreitään uuden tyttöystävänsä kanssa


Pariskunnan kohteeksi oli valikoitunut Meksikon pohjoisimmassa osavaltiossa Baja Californiassa sijaitseva suosittu lomakohde Cabo San Lucas, lyhyemmin vain Cabo. Aurinkoinen Cabo on valittu Meksikon viiden parhaimman turistikohteen joukkoon, ja se tunnetaan esimerkiksi upeista rannoistaan sekä laitesukellusmahdollisuuksistaan.
Angelina Jolie, 47, viihtyi 26-vuotiaan näyttelijäkomistuksen kanssa - kuva


Brad ja Ines palasivat Los Angelesiin tammikuun alussa. Kaksikko vältti nipin napin kiusallisen kohtaamisen Bradin ex-vaimon Jennifer Anistonin kanssa, sillä he saapuivat Kaliforniaan vain suurin piirtein tunti Jenniferin jälkeen.
Brad oli pukeutunut rennosti ja kantoi mukanaan reppua sekä kitarakoteloa.

Suhteen alettua paparazzit ovat kiinnostuneet 30-vuotiaasta Inesista, ja näkevät kaunottaren uusin silmin.
Ines bongattiinkin shoppailureissulta ystävänsä kanssa pian lemmenlomalta palaamisen jälkeen. Los Angeles on ollut tammikuussa ennätyksellisen sateinen, ja kaunotar olikin verhoutunut paksuun mustaan toppatakkiin.