Bianca Censori kävi kotona – näin rohkeasti hän pukeutui äitinsä ja siskonsa seurassa
Ihan tavallisen esikaupunkilaistytön garderoobi low-key? No ei.
Bianca Censori pistäytyi 48 tunnin pikavisiitillä siellä, mistä on kotoisin: Australiassa Melbournen esikaupunkialueella. Kuvat reissulta paljastavat, mitä hän laittaa ylleen tavatessaan äitinsä. Ja miten äidin tyyli eroaa tyttärestä.
Arkistovideo: Näin Bianca hoisi suhdettaan Kanyeen kevättalvella parin sekoilun jälkeen
Jos arvelet avantgardistisen muodin ja nakuasujen mestarin olevan lähiökodissaan low-key, erehdyt. Yllään Biancalla oli ensi päivästä lähtien – tadaa! – ei juuri mitään.
Bianca nähtiin heti erikoisessa asussaan, kun hän oli ulkona äitinsä Alexandran ja sisarensa Angelinan kanssa. Hän oli pukeutunut tiukkaan, läpinäkyvään siniseen bodyyn ja yhteensopiviin sukkiin ilman rintaliivejä.
Jalassa oli jälleen korkeat korot. Vielä viime vuonna Bianca säväytti muun muassa kävelemällä Los Angelesissa sukkahoususillaan, vailla kenkiä. Siinä mielessä hän on kotimaassaan ollut konservatiivisempi pukeutuja.
Shoppailemaan!
Vaikka Biancan asut eivät olleetkaan rauhallisia tai huomaamattomia, kotona pistäytymisen tunnelma oli. Toisessa artikkelissaan Daily Mailin paikallinen lähde tietää julkisuudessa ilmeettömänä esiintyvän Biancan myös hymyilleen.
Reissulla äiti Alexandra sekä sisko Angelina olivat pukeutuneet esikaupunkilaisiksi sangen näyttävästi, mutta eivät mitenkään vedä vertoja Biancalle.
Angelina on Biancan pikkusisko. 21-vuotias on tavallaan Biancan jalanjäljissä, sillä hän on malli. Biancasta on puolestaan tulossa muotiyrittäjä.
Ryhmä, johon kuului myös muita perheenjäseniä, vieraili Mecca-kosmetiikkakaupassa ennen kävelyä Melbournen tyylikkäimmillä shoppailukujilla. He piipahtivat Daily Mailin mukaan myös Chris Lucasin ylellisessä Maison Bâtard -ravintolassa.
Pikalennolla kotiin
Lähes täsmälleen kaksi vuorokautta Australiaan laskeutumisensa jälkeen Bianca seisoi Melbournen lentoaseman lähtötiskillä. Tälläkin kertaa asu noudatti hänen tyylinsä peruspiirteitä: läpikuultavuutta, alusasumaisuutta ja vartalonmyötäisyyttä.
Hiuksissa on enemmän kuin vähäisesti toisen Kanyen elämään kuuluvan naisen tyylilainaa. Myös Kim Kardashian huolehtii kasvojensa kehystämisestä tummilla hiuksilla.
Asun erikoisuus olivat paljastavuudesta huolimatta kuitenkin mustasta asusta ruskeina ja mokkapintaisina erottuvat kannattomat korkokengät.
Korko on yhtä kiilaa päkiästä kantaan asti. Materiaali on ilmeisesti muovia, sillä korkokiila on päivänvalossa läpikuultava.
Kaikissa kuvissa, joissa Australian-reissulla näkyy Biancan vasen käsi, näkyy myös hänen vihkisormuksensa, vaikka puoliso Kanyeta ei näy.
Sormuksen hintaa ei tiedetä, mutta villeimmät asiantuntija-arviot yltävät miljoonaan, tavanomaisempaa on ollut arvioida se useiden satojentuhansien eurojen hintaiseksi.
Tästä hänet tunnetaan
Bianca Censoria, 30. ei maailmalla tunnettaisi, ellei hän olisi kohta kolme vuotta tullut toimeen avioliitossa maailman kummallisimpiin kuuluvan tähden, Kanye Westin, 48, kanssa.
Parin ikäero, Kanyen sadat miljoonat ja niiden hupeneminen natsimielisten puheiden ja Yhdysvaltojen presidentiksi hamuamisen kanssa eivät ihan vielä riittäneet. Päälle ovat tulleet Kanyen mielikuvitukselliset vaatimukset nuorelle vaimollaan.
Bianca ja räppäri Kanye West menivät salaa naimisiin vuonna 2022. Sen jälkeen Bianca on jatkuvasti järkyttänyt faneja tuskin mitään peittävillä asuillaan, jotka ainakin mediatietojen mukaan Kanye hänelle tyylittelee.
Parin lähipiiristä on kerrottu, että Bianca oli tympääntynyt asuihin, mutta että Kanye maksaisi vaimolleen nykyään, jotta tämä näyttäytyy erilaisissa nakuasuissa.
Uutta tulossa
Kanyen ja Biancan yhteistyön on tulossa ensi kuussa uusi brändilanseeraus. Merkki myisi Biancan tyylisiä vaatteita.
Aivan ilmeinen tarkoitus on kilpailla ex-vaimo Kim Kardashianin Skims- ja SKKN-brändien kanssa.
Bianca kävi kotonaan vasta toista kertaa sitten salahäidensä Kanyen kanssa. Kanyen on myös sanottu jarruttavan Biancan omia bisneksiä ja haluavan vaimonsa keskittyvän vain heidän yhdessä luomiinsa ratkaisuihin.