Amerikkalaisräppäri Dr. Dre hehkutti somessa: tytär pääsi yliopistoon ”omin avuin” – ”unohti” lahjoittaneensa koululle yli 60 miljoonaa euroa!

Yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä rap-artisteista, amerikkalainen Dr. Dre on joutunut myrskyn silmään. Mies hehkutti lauantaina sosiaalisessa mediassa, kuinka hänen Truly-tyttärensä pääsi USC-yliopistoon aivan omin avuin.


Kuva kuitenkin poistui pian, kun Dren seuraajat muistuttivat tätä 61 miljoonan euron lahjoituksesta kyseiselle yliopistolle.
Beats-kuulokkeiden luojat Dr. Dre ja Jimmy Iovine lahjoittivat varat luodakseen yliopistoon osittain miesten nimiä kantavan taiteen, teknologian ja innovatiivisen yritystoiminnan yksikön.
Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että TMZ sai käsiinsä Trulyn julkaiseman postauksen, jonka mukaan hän ei itse asiassa halunnut kyseiseen yliopistoon, vaan hän haki sinne räppäri-isänsä painostuksesta.
Tapaus on nostattanut paljon tunteita, sillä vasta äskettäin julkisuuteen nousi tapaus, jossa 46 vanhempaa syytetään koulujen lahjonnasta.
Lahjoitusta käsitellään Timantinkovat-dokumenttisarjassa, joka on katsottavissa Netflixistä!