Alexander Rybak paljastaa Seiskalle: näin paljon hänen viulunsa ovat maksaneet
Fairytale-hitistään muistettavan Alexanderin vastaus yllättää.
Voisi helposti olettaa, että maailmankuululla viulistilla Alexander Rybakilla, 37, olisi soittimenaan tai vähintäänkin keräilyharvinaisuuksina kaapissaan huippukalliita viuluja.
Yllättäen Alexander kertoo totuuden olevan aivan muuta.
- En oikein uskaltaisi edes sanoa tätä, mutta kaikki viuluni maksavat alle 5000 dollaria yhteensä, hän paljastaa.
Alexander sanoo muilla viulisteilla olevan soittimia, joiden arvo on useita miljoonia, mutta hänellä on tietty periaate hankintojensa suhteen.
- Valitsen ne sen perusteella, miltä ne tuntuvat käsissäni, enkä hinnan perusteella.
Tottunut julkisuuteen
Viulisti kokee, että yksi hänen suurimmista julkisen uran haasteistaan on, että ihmiset haluavat saada hänen huomionsa ja suuttuvat, jos eivät saa sitä.
- Olen opetellut kuitenkin saamaan asian tasapainoon urani aikana, jotten vaatisi itseltäni liikoja. Yritän ottaa välillä happea.
Elämä julkisuudessa ei kuitenkaan ole ollut Alexanderille hankalaa, sillä hän pitää avoimuudesta.
- Julkkiksena oleminen pistää myös miettimään, mitä sanon netissä. Etenkin, jos kyse on politiikasta! Ihmiset joskus unohtavat, että olen muusikko ja se on minun erityisosaamistani. Minunkin on välissä vaikea muistaa sitä, Alexander nauraa.