Tanskalainen Euroviisuvoittaja Emmelie on Tampere-fani – paljastaa suosikkiasiansa Suomesta
Tanskalaiskaunotar kehuu suomalaisherkkuja.
Tanskalainen laulaja Emmelie de Forest, 31, voitti Euroviisut kappaleellaan Only Teardrops vuonna 2013. Ennen voittoaan Emmelie oli työskennellyt leipomossa. 20-vuotiaana moisen julkisuuden keskelle joutumisessa oli varjopuolensa.
– Toki nykyäänkin on haasteita, mutta ne pystyy selättämään kivuttomammin kuin nuorena. Tuntuu kuin olisin eri ihminen verrattuna voittaja-minään.
Nokia-areena haltuun
Emmelie saapuu esiintymään Suomeen 11. toukokuuta, kun Tampereen Nokia-areenaalla järjestetään Suomen suurimmat Euroviisubileet. Lavalla nähdään hänen lisäkseen livenä 14 muutakin viisutähteä.
– Olen tosi innoissani! Kyseessä on itse asiassa kolmas kertani Suomessa puolen vuoden sisään. Olen joka kerta ollut Tampereella. Se tuntuu jo hyvin kotoisalta kaupungilta.
Emmelie on ollut Helsingissäkin muutaman kerran, ja hänen ystävänsäkin asustelee siellä. Lisäksi hän on esiintynyt Turussa UMK-lavalla vuonna 2019, mutta silti Tampere on hänen suosikkinsa.
Nauttii saunomisesta
Sauna on Emmelielle mieluinen paikka. Hän sanoo saunoneensa Tanskassakin, mutta se ei ole sama asia.
Euroviisuvoittaja on maistellut suomalaisia ruokia eri ravintoloissa.
– Söin aivan uskomattoman hyvää kermaista lohikeittoa ja siihen kylkeen hyvää leipää. Poikaystäväni ja minä yritimme tehdä sitä kotona ja siitä tuli todella maukasta, muttei yhtä hyvää kuin siellä teillä!
Makeatkin herkut ovat jo tuttuja Emmelielle.
– Ostin laskiaispullan, jossa oli vadelmahilloa mansikan sijaan sekä runsaasti kermavaahtoa. Pulla ja kalasoppa ovat ehdottomasti suosikkejani.