Virtsaa silmään? Maria Nordin teki oudon oivalluksen – "Ehkä pissa omaan silmään auttaisi tähänkin"

Vaikuttaja sai televisiossa näkyneestä virtsauutisesta oivalluksen ja esiintyy kuvissa pipetti kädessään.
Kohutuista verkkokursseistaan tuttu metodimamma Maria Nordin, 40, esittelee uusimpia näkökulmiaan tuoreessa kuvapäivityksessään.
Marian julkaisussa hän poseeraa pipetin kanssa, jossa on oranssia nestettä. Väärinkäsitysten välttämiseksi mainittakoon, että putken sisällä on Marian kaupittelemaa kauneusöljyä, joka sisältää esimerkiksi kurkuma- ja porkkanaöljyä. Sitä levitetään kasvoille.
Kuvatekstissä päästään kuitenkin itse asiaan.
- SILMÄTIPAT VIRTSASTA! Eilen Espanjan telkkarin iltapäiväohjelmassa kerrottiin että on trendikästä käyttää virtsaa silmätippoina. En katsonut juttua loppuun, mutta maalaisjärjellä ajateltuna, kai se voi olla ihan perusteltua, Maria pohdiskelee.
Arvostelee mediailmapiiriä
Marian mukaan virtsa sisältää ihmisen omaa informaatiota ja on hänestä normaalisti steriiliä.
- Itse en ole muistaakseni koskaan käyttänyt silmätippoja enkä katsonut juttua niin pitkälle, että olisi selvinnyt, miksi joku laittaisi pissaa silmäänsä. Juttu sai minut oivaltamaan jotain Espanjan ja Suomen mediailmapiirin välillä, hän kirjoittaa.
Maria kokee, ettei Suomen televisiossa kerrottaisi moisesta tavasta käyttää virtsaa silmätippoina, sillä "jokuhan voisi kokeilla sitä kotona".
Mariasta mediailmapiiri on Suomessa todella tulehtunut.
- Suomen mediassa pitäisi olla kaikesta samaa mieltä. Ei siellä kukaan uskalla sanoa mitään aidosti uutta, koska vain vanha näkökulma on hyväksytty. Toimittajatkin sensuroivat itseään kun pelkäävät muiden ajatuksia. Toisinajattelijat mustamaalataan, hän päättää tilityksen.
Maria tunnetaan somevaikuttajana ja hyvinvointivalmentajana, jonka erilaisia sairauksien hoitokeinoja pidetään kyseenalaisina.
Hän oli myös viime marraskuussa käräjillä eläinrääkkäysjutun vuoksi.
Hämmentävää! Maria Nordin kertoo terveydensä salaisuuden: ”Mä kuvittelen”
