Vakava sairaus vei Kai Merilän kuoleman porteille – pysäyttävät kuvat

Julkkisreportteri Kai Merilä vietti sairaalassa lähes puoli vuotta.
Matti Nykäsen luottotoimittajanakin tunnettu julkkisreportteri Kai ”Kaitsu” Merilä, 58, kävi viime kesällä kuoleman porteilla sairastuttuaan vakavasti. Kaitsu joutui olemaan sairaalassa lähes puoli vuotta kunnes eloonjäämiskamppailu alkoi pikkuhiljaa kääntyä toipumiseksi.
Video: Kai Merilä yllätti katusoittajana vuonna 2022:
”Iski järjetön kipu”
Kaitsun elämä oli päättyä kesäkuussa 2024, kun hän joutui täysin yllättäen sairaalaan taistelemaan hengestään. Vuosia salakavalasti oireillut sappirakko räväytti haiman kuolettavaan tulehdukseen.

– Juhannuspäivänä iski järjetön kipu ja taju meni. Vaimo soitti ambulanssin, joka onneksi oli sattumoisin Somerolla, kolmen minuutin päässä kotoani, Kaitsu kertoo.
Toimittajamuusikko kiidätettiin tajuttomana Turun yliopistolliseen keskussairaalaan ja liitettiin hengityskoneeseen. Kaitsun tulehdusarvot huitelivat lähes 900 yksikössä.
– Lääkäri oli sanonut vaimolleni suoraan, että en todennäköisesti selviydy hengissä. Kyllähän se hänet järkytti.
Viikkoja liikkumattomana tehohoidossa
Alkoi kuukausien ankara eloonjäämiskamppailu. Kaitsu ei itse muista ensimmäisestä kahdesta kuukaudesta mitään. Tulehdusarvot pysyivät alati korkeuksissa, yli 700 yksikössä. Pulssi oli jatkuvasti reilussa sadassa ja kuumetta oli viikkotolkulla yli 40 astetta.
– Makasin liikkumattomana reporankana tehohoidossa paskavaipoissa. Puhuminen oli kuulemma täyttä mongerrusta. Se oli suuri voitto, kun viikkojen jälkeen pääsin omin jaloin käymään huoneen vessassa. Seuraava onnistuminen oli, kun pystyin kävelemään sairaalan käytävän päästä päähän.
Haiman tuhouduttua rajussa tulehduksessa lähes kokonaan Kaitsulle ilmaantui komplikaatioita toinen toisensa perään.
– Sain lääkkeitä suun -ja kanyylin kautta isot määrät vuorokauden ympäri. Yhtenä aamuna silmät olivat muurautuneet kiinni, toisena huulet turvonneet banaanien kokoisiksi. Eräänä aamuna kroppa oli päästä varpaisiin täynnä kirveleviä tulipunaisia läiskiä. Lääkkeitä vaihdeltiin ja oireet helpottuivat.
Kaitsun keuhkoista ja vatsalaukusta poistettiin neulaletkujen avulla useaan kertaan litroittain nestettä.
– Erään kerran vatsa turposi rantapallon kokoiseksi. Muistan tokaisseeni hoitajille, että tältäkö naisesta tuntuu, kun se kantaa vatsassaan kolmosia. Sieltä imettiin kymmenen ja puoli litraa nestettä yhden vuorokauden aikana.
Paino tippui 31 kiloa
Syksyllä 2024 sairaalassa Kaitsun vatsan sisältä alettiin myös poistaa sinne kertynyttä tulehtunutta ja kovettunutta verimassaa kaapimalla. Kyseinen operaatio tehdään menemällä nielun kautta tähystinlaitteella mahalaukkuun. Ainesta poistettiin vatsalaukun seinämiltä yhteensä useita kiloja.

Peräti neljäntoista tähystysleikkauksen ja yhteensä 175 sairaalavuorokauden jälkeen Kaitsu pääsi kotihoitoon jouluksi. Lähes 96-kiloinen punttisalilla hankittu olemus oli kuihtunut 31 kiloa kevyemmäksi.
– Tuli vuolaat kyyneleet silmiin, kun katsoin peilistä luurankomaista itseäni. Kauhistelin, että kuka hitto sieltä peilistä mua oikein katselee.
Kotona Kaitsulla kävi vielä tammikuun ajan päivittäin kotihoitaja, sillä lääkkeet annettiin kanyylin kautta. Pikkuhiljaa kunto alkoi kohentua, kun Kaitsu pystyi tekemään pieniä kävelylenkkejä. Aluksi kotitalonsa ympäri, myöhemmin läheiseen luontoon koiriensa kanssa.
– Nyt olen saanut painoa takaisin jo kahdeksan kiloa ja ammattilaisen tekemän kunto-ohjelman. Kesällä on tarkoitus nousta takaisin ratsun selkään myös viihdetoimittajan työssäni.
Elämänarvot menivät uusiksi
Rajatilakokemus laittoi Kaitsulta myös elämänarvot uusiksi.
– Oli meikäläisen aika pysähtyä ja rauhoittua. Kiire ja joka suuntaan häslääminen loppui kokonaan. Nyt käyn päivittäin luonnossa kävelylenkillä vaimoni ja koirieni kanssa. Ihastelen maailman kauneutta ja kiittelen universumia uudesta alusta. Alkoholikin jäi kokonaan pois. Lääkäri selvensi, että lasillinenkin voi viedä minut Matin (Nykäsen) seuraksi yläilmoihin taivasbaariin. Sinne en aio mennä. Elän ja nautin nyt päivän kerrallaan.

Kaitsu pitää hieman tragikoomisena, että hän sai samanlaisen vakavan sairauden, kuin pitkäaikainen ystävänsä Matti Nykänen. Sillä erotuksella tosin, että Matilla haima tuhoutui alkoholista, Kaitsulla pitkäaikaisten sappiongelmien vuoksi.
– Sitä voi spekuloida lopun ikäänsä, olisiko Masa hengissä, jos ambulanssi olisi tullut nopeammin. Meikäläisen pelasti se, että apu oli paikalla kolmessa minuutissa. Lääkärin mukaan viisikin minuuttia olisi ollut The End mulle.
Pitkä ystävyys
Kaitsu ja Matti olivat hyviä ystäviä jo vuodesta 1994 saakka, jolloin mäkisankari asui muutaman kuukauden ajan Somerolla.
– Olin silloin Somero-lehden toimittajana ja tein ensimmäisen Matti-juttuni lehteen. Se tehtiin Matin tahdosta siideriä juoden Somerolla Motelli-Ravintola Rantatuvan katolla. Ensin piti vääntää tietysti kättä ja sitten otettiin painiottelu. Sen jälkeen irtosi vasta haastattelu, Kaitsu muistelee nauraen.
– Tultuani Seiskaan toimittajaksi 1999 Matti ilmoitti silloiselle päätoimittajalle, että ”Kaitsu tekee sitten tästä lähtien kaikki jutut meikäläisestä. Ollaan saman kylän poikii”.
Matti Nykänen kuoli kotonaan Joutsenossa 4. helmikuuta 2019 pitkäaikaisen hoitamattoman haimatulehduksen rankkaan kipukohtaukseen.
– Niin se vain on, että samalla tavalla minäkin meinasin lähteä. Mulla tosin tukkeutunut sappirakko oli se suurin pirulainen. Matin haiman riivaaja asui enempi siellä pullossa, Kaitsu toteaa hiljaisella äänellä.

Rankat ajat poikivat biisin
Päästyään tammikuussa kotihoitoon Kaitsu kirjoitti yhtenä toipilasyönä kokemuksistaan Hired Gun -bändilleen uuden englanninkielisen rockkappaleen Long Way From Home.
– Musiikki oli terapeuttinen tapa käsitellä kuolemanrajakokemustani. Kävin henkisesti aika kaukana kotoa taivaanportteja kolkuttelemassa. Siitä biisin nimi, Long Way From Home. Kaikesta huolimatta se on positiivinen kasarihenkinen rokkiralli, somerolainen toimittajamuusikko kertoo.
Kotitoipilaana keväällä Kaitsun sormet alkoivat syyhytä myös musan tekoon.
– Yhtenä yönä maaliskuussa otin akustisen kitaran ja biisi syntyi siltä istumalta. Samalla kirjoitin siihen englanninkieliset sanat, kun mä olen tämmöinen kasarirokin sanansaattaja, Kaitsu hymyilee.
Huhtikuussa Kaitsu vei bändinsä studioon. Äänityksiin oman ammatillisen lisänsä toi Lordin ex-rumpali Kita, eli Sampsa Astala. Sovituksellisesta puolesta vastasi Ilkka Kylmäniemi.
Rokkirallin Long Way From Home sanat kertovat uudestisyntymisestä ja vanhan minän taakse jättämisestä.
– Siinä on mun selviytymiskamppailun positiiviset fiilikset pakattuna kolmeen minuuttiin. Mä kävin henkisesti aika kaukana kotoa sairaustaisteluni aikana. Biisissä mua kutsutaan ja odotetaan jonnekin, mutta mä päätin jäädä tänne. I chose rock ’n’ Roll and Life, siinä lauletaan. Pahimmalla hetkellä lähetin rukouksen maailmankaikkeudelle, joka onnekseni myös kuultiin, Kaitsu kertoilee kappaleen väkevää tarinaa.

Kaitsun Hired Gun -bändin äänittämäs kappale julkaistaan nyt singlenä ja musavideona.
– Se kuvattiin Forssassa Järjestöjentalon juhlasalissa. Etukäteen valikoitu yleisö tuli paikallisen Asenne ry:n kautta. Yhdistys tekee pyyteetöntä ja hulppeaa työtä muiden muassa estääkseen nuorten koulukiusaamista, katuväkivaltaa ja syrjäytymistä. Haluan tarjota porukoille uusia elämyksiä ja viedä osaltani yhdistyksen sanomaa eteenpäin.
Vuosipäivän kunniaksi juhlakeikka
Toimittajauran lisäksi Kaitsu on tehnyt pitkän taipaleen myös muusikkona. Hän on säveltänyt aikoinaan kappaleita muiden muassa Janne Hurmeen, Juhamatin ja Turkka Malin levyille. 1990-luvun puolivälissä Kaitsu oli mukana sen aikaisen Idols-tyylisen Kiitorata -laulukilpailun finaalikuusikossa. Loppukisassa oli Kaitsun lisäksi muiden muassa sittemmin tunnetut Nylon Beat -duo ja Anna Eriksson.
Pari vuotta myöhemmin Kaitsu puolestaan voitti MTV3:n Juhlatähti -laulukilpailun, johon ilmoittautui alun kasettikarsinnassa 1900 kisaajaa. Loppukisassa oli kahdeksan laulajaa.
– Mulle tarjottiin voittoni jälkeen iskelmälaulajan uraa, mutta kieltäydyin, koska en olisi silloin oma aito itseni. Yleisö kyllä aina aistii, jos se mitä esittää, ei tule sydämestä.
Nykyisen bänditoimintansa Kaitsu haluaa pitää rakkaana harrastuksena, ei työnä.
– Musa ja bändi on mulle henkireikä ja elämäntapa. Veli opetti minut kuusivuotiaana soittamaan kitaralla Hurriganesin Get On -biisin ja siitä saakka rokkimusa ja soitin on kulkenut mukanani.
Keikkalavoille nelihenkinen Hired Gun suuntaa harkitusti kesällä. Bändi soittaa pääosin tunnetuimpia hittejä muiden muassa Bon Jovilta, Bryan Adamsilta, U2:lta, Billy Idolilta ja Bruce Springsteeniltä.
– Uskalsin hyvän toipumiseni johdosta luvata bändini keikalle juhannuspäivänä 21. kesäkuuta Tammelan Venesillan leirintäalueen juhannusjuhlille. Tuolloinhan tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun elämäni oli pysähtyä. Eli juhlakeikka ja sen nimi on Still Alive! bändinsä laulaja-kitaristi Kaitsu hehkuttaa.
Uusi sinkkubiisi saa myös silloin ensiesityksensä livenä.
– Biisin tarinan taustalla on kova koettelemus oikeasta elämästä, mutta se on myös kunnianosoitus vanhalle kunnon aidosti soitetulle kitarabändirokille.