Terveysuutiset: Koronarokotteesta yllättävä hyöty äideille

Koronapandemia lisäsi ennenaikaisia synnytyksiä.
Kaliforniassa tehdyissä selvityksissä on havaittu, että koronapandemian alussa vuonna 2020 ennenaikaiset synnytykset yleistyivät osavaltiossa. Selvityksessä hyödynnettiin osavaltion lähes 40 miljoonaa ihmistä kattavaa syntymärekisteriä.
Syntymärekisteristä selviää, että koronarokotukset palauttivat ennenaikaisten synnytysten määrän normaalille tasolle vuosien 2021 ja 2022 aikana niillä asuinseuduilla, joiden asukkaat ottivat eniten koronarokotteita. Huonon rokotuskattavuuden alueilla normaalitasoon pääseminen vei pitempään.
Rokotteet lieventävät oireilua
Koronarokotteet ovat tehokkaita estämään vaikeaa COVID-19-tautia ja siihen liittyviä kuolemantapauksia. Ne eivät kuitenkaan täysin estä koronatartuntaa, mutta rokotetut sairastavat yleensä taudin lievempänä kuin rokottamattomat.
Terveysuutiset: Vegaaniruokavalion vaikutuksia tutkittiin kaksosilla
Rokotevaikutus kehittyy kahden viikon kuluessa toisesta rokoteannoksesta. Pelkästään yhden rokotteen jälkeen tartunta-alttius on suurempi.

Suomessa THL suosittelee kaikille 18 vuotta täyttäneille vähintään kolmea koronarokoteannosta ja 12-17-vuotiaille vähintään kahta annosta. Alle 12-vuotiaat saavat koronarokotteen lääkärin yksilöllisen arvion mukaan.
Lähde: DUODECIM ja THL
Terveysuutiset: Näin koronan tuhoamat keuhkot on mahdollista vaihtaa