Teho-osastolle joutuneen Heidi Foxellin tilasta uutta tietoa
Hyvinkään ammuskelussa vuonna 2012 haavoittunut poliisi on ollut tehohoidossa jo viikkoja.
Hyvinkään ammuskelussa vuonna 2012 haavoittunut Heidi Foxell, 35, on ollut jo viikkoja teho-osastolla sairaalassa. Heidin kuulumisia someen on päivitellyt hänen puolisonsa Noora omalla somekanavallaan.
Tänään maanantaina Heidi on saanut hyviä uutisia. Hänet siirretään teho-osastolla tavalliselle osastolle. Noora on jakanut ilouutiset Instagramin tarinoihin.
Kuvassa hymyilevä Heidi makaa sairaalapedillä ja muodostaa hänen ja Nooran käsillä sydämen.
- Täällä voidaan jo paremmin, maanantaina pois teholta vihdoin, kuvan päällä lukeen.
- Täältä tullaan taas perkule, kuvan päälle on kirjoitettu kolmen hauisemojin kera.
Taustalla soi tsemppibiisinä Elastinen Eteen ja ylös -kappale.
Heidi Foxell teholla jo viikkoja – puoliso kertoo tilanteesta ja pyytää sydämiä
Perjantaina 2.2. Noora kertoi somessa, että hänen ja Heidin oli tarkoitus olla parhaillaan Meksikossa. Sen sijaan he ovat viettäneet aikaa sairaalassa.
- Meidän piti lähteä tänään Meksikoon, mutta sen sijaan lähetetään terveiset Meikusta. Viime viikot on olleet sellaista vuoristorataa, että tässä kohtaa loman peruuntumista ei todellakaan osaa surkutella. Tärkeintä on, että Heidi on alkanut hiljalleen toipua ja vaikuttaa siltä, että ensi viikolla voisi olla edessä siirto pois teholta, Noora kirjoitti.
Pitkä sairaalareissu
Heidin viimeiset omat päivitykset Instagramissa ovat tammikuun alusta, jolloin hän kertoi menevänsä kystan leikkaukseen.
Tammikuun puolessa välissä Noora kertoi, että Heidi oli leikattu kolme kertaa viiden päivän sisään.
– Tiistaina 16.1. suunniteltiin vielä hänen siirtoa teholta normaalille osastolle ja kaikki näytti hyvältä. Keskiviikkona 17.1. aamusta mun puhelin soi jälleen kerran ja Heidiä kärrättiin taas kohti leikkaussalia komplikaatioiden takia. Neljättä kertaa. Tajusin, että nyt mennään tunti ja vuorokausi kerrallaan ja toivotaan parasta, Noora kirjoitti aiemmin.
Noora on kertonut avoimesti Heidin voinnista.
– Heidillä on ollut todella rankkaa sairaalassa ja meitä läheisiä musertaa seurata vierestä kaikki se kipu ja tuska mitä hän käy läpi.
Tiistaina (30.1.) Noora päivitti Heidin tilannetta ja myönsi tajuavansa myös oman väsymyksen tasonsa.
– Nyt tehon käytäviä on kävelty kolmisen viikkoa päivittäin edes takaisin. Teholle ei noin vain marssita, vaan sinne mennään luvan kanssa sokkeloista ja valvottua reittiä. Kun menin katsomaan Heidiä ensimmäiset viikot, aloin aina vähän täristä matkalla. Se ei ollut kylmyyttä, vaan kroppaan iski jännitys siitä mitä olisi vastassa. Joskus Heidin vointi oli paljon huonompi kuin olin luullut ja välillä menin teholle nimenomaan juttelemaan kirurgien kanssa ja kysymään niitä kaikista vaikeimpia kysymyksiä. Mitä seuraavaksi, mitä on realistista odottaa ja mikä on pahin skenaario. Usein itkin, jos en matkalla teholle niin sieltä palatessa, Noora kirjoitti.
Heidille ja Nooralle on satanut sittemmin tukea somessa ja he ovat kiitelleet tsemppiviesteistä.
Heidi Foxell julkaisi kuvan sairaalasängyltä: ”Tiedän leikkauksen suuret riskit”