Sairauslomalta palannut Miisa Grekov avoimena toipumisestaan – hakeutui terapiaan

Sairauslomalta palannut Miisa Grekov avoimena toipumisestaan – hakeutui terapiaan

Miisa palasi kahden kuukauden sairauslomaltaan takaisin someen ja töihin maanantaina 8. huhtikuuta.

Mainos
Mainos päättyy

Muodin huipulle -ohjelman juontajana tuttu somepersoona Miisa Grekov eli Mmiisas palasi vastikään kaksi kuukautta kestäneeltä sairauslomalta töihin ja sosiaaliseen mediaan.

Pitkään terveyshuolista kärsinyt Miisa kertoi helmikuussa jäävänsä sairauslomalle. Krooniseksi muuttunut migreeni oli tehnyt hänen arjestaan mahdotonta kärvistelyä. 

Miisa palasi sosiaaliseen mediaan maanantaina (8.4.). Hän kertoi seuraajilleen, että on saanut kroonisen migreenin hallintaan biologisen lääkkeen ja uusiel elämäntapojen avulla. 

– En oo päässyt migreenistä kokonaan eroon, mutta kohtausten määrä on vähentynyt merkittävästi ja voin paljon paremmin, hän kirjoitti.

Mainos
Mainos päättyy

Tiistaina (9.4.) Miisa vastasi Instagram-tarinoissaan seuraajiensa kysymyksiin sairauteensa liittyen. Miisa esimerkiksi kertoo saaneensa jatkuvan migreenikierteen itse ihon alle neljän viikon välein pistettävän biologisen lääkkeen avulla poikki. Hänellä oli kohtauksia ennen yli 15 kuussa, ja nyt vain muutama.

– Miten oot muuttanut elämäntapoja? eräs seuraaja tiedustelee.

Miisa kertoo muuttaneensa radikaalisti ruokailu- ja liikuntatottumuksiaan.

– Tällä hetkellä kokeilussa on vähähiilihydraattinen ruokavalio, joka ainakin nyt tuntuu tosi hyvältä migreenipään kannalta. Uudet liikuntamuodot, kuten pilates ja jooga. Lisäksi täysin kieltolistalle on mennyt kovasykkeinen treeni. Sitä pää ei kestä, Miisa kirjoittaa.

– Kroonisen migreenin hoidossa tärkeää on toimivan estolääkityksen ja migreenitriggerien välttämisen lisäksi myös psykologinen tuki. Sitä oon hakenut myös, hän kertoo.

Mainos
Mainos päättyy

– Tää tilanne on lisännyt ahdistusta ja paniikkihäiriökin nosteli päätään. Tekee hyvää purkaa ammattilaisen kanssa henkistä kuormaa.

Miisa kertoo lisäämänsä itkuisen arkistovideon ohessa toipumisen olleen "aikamoista vuoristorataa".

– Hyvät päivät toi valoa, mutta huonommat päivät tuntui niiden jälkeen erityisen lannistavilta, hän kirjoittaa.

Miisa nousi julkisuuteen jo yli vuosikymmen sitten Youtube-videoidensa myötä. Hän julkaisee yhä aktiivisesti lifestyle-videoita Youtube-sivullaan muun tekemänsä sometyön lisäksi.

Miisa nousi suuremman kansan tietoisuuteen Muodin huipulle -ohjelman juontajana viime keväänä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan