Podcast: Osastolle joutunut Kristian Heiskari avautuu mielenterveysongelmistaan – teki kovan ratkaisun

Podcast: Osastolle joutunut Kristian Heiskari avautuu mielenterveysongelmistaan – teki kovan ratkaisun

Kristian nukkui pari tuntia yössä ja korjaili tilannetta viinillä. Sitten hän joutui sairaalaosastolle.

Mainos
Mainos päättyy

Kaksinkertainen tosi-tv-voittaja Kristian Heiskari kertoo uudessa podcastissaan viime syksyn vastoinkäymisistään.

Kristian juontaa uutta Miesten saunavuoro-podcastia yhdessä Diilistä tutun Vili Viljakaisen kanssa.

Ensimmäisessä jaksossa Kristian ja Vili avautuvat esimerkiksi tosi-tv-kokemuksistaan sekä mielenterveyden haasteistaan.

Kristian kertoi jo aiemmin Seiskalle hyvin vaikeasta viime vuodestaan. Hän ei nukkunut ja joutui sen vuoksi sairaalahoitoon marraskuussa.

Mainos
Mainos päättyy

Kristian Heiskari sysäsi läheisensä pois: Olin täysi mulkku

Kristian kertaa tapahtumien kulkua podcastissa. Hän sanoo nukkuneensa marraskuun alussa vain kaksi ja puoli tuntia yössä. Kristian kertoo, että alkoi korjailemaan tilannetta viinillä. Lopulta homma päättyi siihen, että hänen kämppiksensä patisti Krisun sairaalaan. Hän vietti osastolla muutaman päivän.

Kämppis passitti Kristian Heiskarin sairaalaan: Nukuin vain lääkkeillä

Sittemmin Krisu on käynyt terapiassa puhumassa asioistaan. Nyt Kristian jakaa Vilille podcastissa, miten ja miksi hän päätti kertoa mielenterveyden haasteistaan julkisuuteen.  Krisu teki tiedottamisen suhteen kovan ratkaisun.

- Päätin, että julkaisen päivityksen, josta mä pistän kommentit pois ja kaikki tykkäykset ja muut piiloon. Koska mä en ois v*ttu jaksanut yhtään sitä, että sinne tulee jotkut hyvänpäivän tutut kertomaan, ettö "joo tsemppiä, ihanaa, tärkeää että puhut näistä". Joo, v*ttu mä ole mikään rohkea. 

Kristian keskusteli ennen asian julki tuomista ihmisten kanssa, jotka tekevät hommia viestinnän parissa ja joiden mielipiteisiin hän luottaa.

- Aika moni oli, että ei välttämättä kannata (tuoda julki), että sun henkilöbrändi on vähän tuollainen. Ettei se ehkä sovi, kannattaa miettiä mitä sanoo. Mutta päätin kuitenkin tuoda. Ja ehkä päällimmäinen syy ei ole suinkaan se, että haluaisin jotenkin hyvesignaloida, vaan halusin tuoda ongelmani mieluummin itse esille, kuin jättää mitään varaa spekulaatiolle, Kristian perustelee podcastissa.

Mainos
Mainos päättyy

Näin sairaalakuntoon romahtanut Kristian Heiskari voi nyt: kahdeksan treeniä viitenä päivänä viikossa

Miesten saunavuoro, keskiviikkoisin Podimossa.

Vili ja Krisu aloittivat yhteisen podcastin, josta on nyt ilmestynyt kaksi ensimmäistä jaksoa.
Vili ja Krisu aloittivat yhteisen podcastin, josta on nyt ilmestynyt kaksi ensimmäistä jaksoa.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan