Kämppis passitti Kristian Heiskarin sairaalaan: Nukuin vain lääkkeillä

Big Brotherin ja Selviytyjät Suomen voittaneen sekatyömiehen elämä on ollut yhtä sumua.
Tosi-tv-voittaja ja sekatyömies Kristian Heiskari, 31, asui edellisen talven Espanjan lämmössä asuntovaunussaan ja palasi sieltä kotiin uuden koiransa Paavon kanssa. Kesä kului töissä ja treenaten maratoniin, jonka Krisu juoksi viime elokuussa BB-tähti Pekka Koposen kanssa.
Sitten Kristian luopui asuntovaunusta ja muutti ystävänsä luo kaksioon. Hän on vuoroviikoin töissä Turussa ja Helsingissä ja keskittyy digimarkkinointialaan.
Maratonin jälkeen urheilu jäi taka-alalle. Kristianin vointi alkoi huonontua alkusyksystä merkittävästi. Hän ei juuri nukkunut, vaikka uni-ongelmia ei ollut aiemmin. Lisäksi peruuntui pari työprojektia, mikä lannisti miestä.
– Yksi ongelmani on ollut, etten ole osannut kieltäytyä töistä. Olen yrittänyt opetella sitä. Stressasin tulevaa koko ajan.
Kaiken kukkuraksi Kristianilla oli sekä sydänsuruja että identiteettikriisi.
– Mietin, kuka olen ja kuka haluan olla. Vasta-alkanut tapailusuhde päättyi. Homma ei mennytkään, kuten sen olin kuvitellut.
Kristian Heiskari palasi sinkkumarkkinoille – tapailusuhde ohi

Pää kuin akvaariossa
Lopulta kämppis totesi, että Kristian on vietävä sairaalaan, koska tämä oli puhellut outoja ja vointi oli epämääräinen.
–- Ihan kuin pääni olisi ollut akvaariossa. Elämä oli yhtä sumua.
Kristian vietti sairaalassa jonkin päivän.
– Se oli aika pysäyttävää. Aika nopeasti tuli selväksi, että nyt minun pitää nukkua. Lääkkeiden avulla sain unta. En muista, olinko siellä kolme vai neljä vuorokautta. Tarpeeksi levättyäni totesin, että nyt on parempi lähteä täältä kusen ja aspiriinin hajusta pois.
Kristian meni ystäväpariskuntansa luo pariksi päiväksi sohvalle lepäämään ja siitä vanhemmilleen. Sen jälkeen hän kertoi Turussa olleille yhtiökumppaneilleen tilanteestaan.
– Kämppis, ystävät ja perhe olivat suurin tukeni. Olen voinut tehdä sen mitä jaksan. Jos olen ottanut toimiston sohvalla päiväunet, ei minulle ole tultu siitä vittuilemaan. Olen tosi kiitollinen kaikille.
