Kiti Kokkosen yöllinen avautuminen: ”Jo 30 vuotta haasteita...”

Kiti Kokkosen yöllinen avautuminen: ”Jo 30 vuotta haasteita...”

Varsinkin komedian kanssa taitava teatterijohtaja ja näyttelijä vakavoituu terveysaiheen ääressä.

Mainos
Mainos päättyy

Kiti Kokkonen, 49, tunnustaa avoimesti, että hänellä on vatsaansa liittyviä haasteita. Niiden lisäksi Tanhupallo-hahmossaan kaikkien rakastamalla Kitillä myös toiminnallisia vatsavaivoja.

Instagram-tilillään Kiti kirjoittaa kärsineensä erilaisista vatsavaivoista jo parikymppisestä lähtien.

-  Mulla on ollut jo 30 vuotta erilaisia haasteita vatsaan liittyen, Kiti aloittaa tekstinsä.

Kiti Kokkonen vanhempiensa poikkeuksellisesta ratkaisusta eron jälkeen: "En traumatisoitunut tai jäänyt yksin"

Mainos
Mainos päättyy

Hermoja rassaa eniten tilanne, jossa vatsa alkaa määritellä Kitin arkea. 

- Vuosien myötä on onneksi oppinut suhtautumaan yllätystilantesiin lähinnä huumorilla, hän kuitenkin kirjoittaa.

Kiti ei kuitenkaan kerro yöllisessä tarinassaan tarkemmin, mitkä ulkonäölliset ja toiminnalliset haasteet häntä piinaavat, mutta iloitsee, että juuri vatsa nousi aiheeksi uuteen teatteriesitykseen. Hän innostui ideasta välittömästi.

Niinpä Suomen komediateatteri pyysi vuosi sitten yleisön omia kokemuksia vatsoistaan.

-  Niin monella meistä on kaikenlaista traumaa ja häpeää vatsan ympärillä. Saatiin valtava määrä koskettavia, hauskoja, järkyttäviä ja upean rehellisiä kirjoituksia.

Kumma kohtaus Selviytyjissä: Fitnessmalli Janni Hussi ahmi vatsansa täyteen ja esitteli ”pömppistään” – Katja Ståhl katsoi ihmeissään! Katso kuva!

Kiti kertoo tajunneensa yleisön teksteistä, ettemme ole koskaan yksin haasteidemme kanssa, sillä kaikilla on vatsatrauma, -kompleksi tai vatsan sisäinen vaiva kannettavanaan.

Mainos
Mainos päättyy

Teatterin uusi esitys koostuu näistä teksteistä, ja Kiti lisää vielä reippaan lupauksen:

- Kakkatunnustuksia unohtamatta!

Voimakkaan tunnustuksellisen tekstin kuvaksi Kiti on valinnut Komediateatterin videon, jossa teatteriväkeä makaa lattialla niin, että kunkin vatsalla lepää aina seuraavan henkilön pää.

Kun yksi nauraa, kaikkia alkaa naurattaa, ja päät pomppivat iloisesti kollegoiden vatsojen päällä.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan