Janni Hussin kasvot muuttuivat niin, että häntä luultiin 23-vuotiaaksi – näin se tapahtui

Jannin havaitsema ulkonäkömuutos on monen eri syyn ansiota, mutta erityisesti kaksi kaikille tärkeätä niksiä ovat olleet keskiössä.
Rallikartturi ja mediapersoona Janni Hussi, 32, avautuu kasvoissaan tapahtuneesta ulkonäkömuutoksesta.
Jannin ja Sointu Borgin yhteisessä Sana on vapaa-podcastissa uusimman jakson aiheena on viimevuosien trendisanaksi muodostunut self-care eli itsehoito ja itsestähuolehtimisen rutiinit.
Heti jakson alkuun Janni lataa pöytään itsehoitoniksin, jolla hän sanoo elävänsä luultavasti seuraavien 10-15 vuoden ajan komeasti. Nimittäin Janni on pistänyt paukkuja ihonhoitoon enemmän kuin koskaan aiemmin.
– Kävin tuossa joku aika, varmaan puolitoista vuotta sitten, sellaisessa ihoanalyysissä ihoklinikalla. Koska minulla on vähän kaikenlaista, on sitä rosacea ruusufinniä ja tosi kuiva iho. Huomasin, että alkaa tulla pigmenttimuutoksia ja kaikenlaista, Janni luettelee ongelmiaan.
Uudet tuotteet
Ennen Janni pesi naamaansa vain saippualla ja pisti päälle perusvoidetta. Analyysin pohjalta Janni alkoi kuitenkin käyttää uusia ja erilaisia tuotteita, joiden todettiin sopivan hänen iholleen. Hän sanoo oikeasti kiinnittäneensä huomiota kahteen tärkeään asiaan: kosteutukseen ja aurinkorasvaan.
Janni on pitänyt huolta ihonsa kosteuttamisesta ja sanoo käyttävänsä aurinkorasvaa nykyään paljon ympäri vuoden. Auringosta tulevaa UV-säteilyä pidetään yleisesti yhtenä isoimmista tekijöistä, mitä tulee ihon vanhenemiseen.
– Selkeästi tämä on jotakin tulosta tehnyt, kun olen välissä käynyt tällaisessa kuorinnassa, että hapolla kuoritaan kuule niin että sisiliskona lähtee nahka irti naamasta, Janni myhäilee podcastissa.
Ikä hämmästytti
Uusi ihonhoitorutiini on selvästi tuottanut tulosta, sillä rallikisoissa eräs parikymppinen kuski oli hiettänyt hänelle uskomattoman kommentin. Janni ei tuntenut kuskia ennestään.
– Puhuttiin rallihommia ja sit yhtäkkiä hän on silleen että "minkä ikänen sä oot?". Olin, että no arvaappas! Sanoin, että saat sanoa ihan mitä vaan, mä en suutu. Sit se oli vaan, että "kakskytkolme?". Ja mä olin silleen öö, okei! Ei mitään! Kiitos! Sitten vähän varovasti silleen, että käännä ne numerot toisin päin...
Samassa rallissa nuori fani tuli kysymään Jannin ikää ja Janni pisti tämänkin arvaamaan. Tyttö oli vannonut Jannin olevan korkeintaan 25-vuotias, mutta hätkähti kuullessaan tämän todellisen iän.

Uni, ravinto, liikunta
Jannista ja Soinnusta self-caren määritelmän painopiste on tänä päivänä kallistunut melko paljon juuri kauneudenhoitoon, mutta käsitteen alkuperäisessä merkityksessä se kattaa kaikkea liikunnasta hygieniaan, ruokavalioon ja nukkumiseen.
Janni ja Sointu tuovat esille jaksossa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tärkeyden ja ovat siitä yhtä mieltä. He ajattelevat, että kun liikkuu, tekee mieli syödä paremmin ja siten myös voi paremmin.
Myöhemmin jaksossa kaksikko pohtii, miksi arvotamme toisten itsestäänhuolestimisrutiineja tai -tapoja. Sointu myös pamauttaa, ettei ota botoxia naamaansa kenenkään muun kuin itsensä takia, ja että pistoshoidotkin voivat olla hänestä itsestäänhuolehtimisen muoto.
Sana on vapaa -podcast Podimossa.