Hiljattain avoliittoon muuttanut Vilma Karjalainen paljastaa podcastissa: "Tein joka päivä paniikissa raskaustestejä"

Kesällä uuden puolisonsa kanssa avoliittoon muuttanut Vilma joutui tekemään vaikeita päätöksiä.
Vilma Karjalainen ja Henna Kalinainen puhuvat Mamma Mia -podcastinsa tuoreessa jaksossa muun muassa seksuaaliterveydestä.
Vilma muutti kesän korvalla saman katon alle kumppaninsa kanssa. Yhdessäoloa on takana vasta muutamia kuukausia. Uuden suhteen myötä ehkäisyasiat tulivat Vilmalle ajankohtaiseksi. Realitykaunotar kertoo aloittaneensa ehkäisypillereiden käytön jokin aika sitten.
Vilma toteaa, ettei ole hormonivalmisteiden suurin fani. Hän on käyttänyt e-pillereitä aiemminkin, mutta siitä on jo useampi vuosi aikaa. Vilma kertoo nauttineensa siitä, ettei hänen kehoonsa mennyt mitään ylimääräistä.
– Tunsin kaiken, mitä kropassani tapahtui, Vilma kuvailee lisähormonittomuuden mukanaan tuomaa tunnetta.
Muut asiakkaat nauroivat
Vakavan seurustelun myötä Vilma kertoo päätyneensä kuitenkin lopulta lääkärin puheille ehkäisyn tiimoilta. Hän sai reseptin niin kutsuttuihin minipillereihin. Niiden hakeminen apteekista ei kuitenkaan sujunut kommelluksitta.

Vilma suuntasi apteekkiin lapset mukanaan. Hiljaa vuoron odottaminen äidin kanssa ei pienokaisia innostanut. Vilman tytär juoksi pitkin apteekin käytäviä piilosta leikkien. Nuorempi lapsi puolestaan herätti huomiota kovaäänisillä sanavalinnoillaan.
– Poikani huusi kovaa "ämmä, ämmä!" Hän tarkoitti äitiä, mutta puhe ei vielä tuolloin sujunut niin hyvin. Juuri sopivasti tuli minun vuoroni ja apteekkari kysyi, että mitä saisi olla. Huudahdin, että e-pillerit! Vilma kertoo vilkkaasta ostosreissustaan.
Vilman rehellinen parkaisu sai muut asiakkaat nauramaan.
Mies huomasi sivuvaikutukset
Vilma aloitti lääkkeen käytön samantien. Lääkäri oli varoitellut mahdollisista sivuoireista. Vilma paljastaakin valmisteen tuoneen mukanaan yllättävän haittavaikutuksen. Kaunottaren käsiin nimittäin nousi rakkulamaista ihottumaa. Oire meni kuitenkin ohi muutamassa viikossa.

Temptation Island Suomi -ohjelmasta julkisuuteen noussut Vilma kertoo, ettei juuri huomannut muita oireita. Toisin oli kuitenkin kumppanin laita. Vilma nauraa puolisonsa huomauttaneen varovasti, että Vilma on aiempaa äkkipikaisempi.
Sittemmin Vilma kokee mielialojensa tasaantuneen. Hän myös kokee valmisteen hyödyt haittoja suuremmiksi. Ainakin pillerit ovat vähentäneet yhden stressin aiheen.
– Aiemmin tein joka päivä paniikissa raskaustestejä, Vilma paljastaa.