Amanda Harkimo kertoo syyhystään: "Pahempaa sairautta en itse oo koskaan kokenut"

Amanda Harkimo kertoo rehellisesti omasta syyhykokemuksestaan.
Tosi-tv-tähti ja dj Amanda Harkimo kertoo omasta kokemuksestaan syyhyn kanssa.
Parhaillaan syöpää sairastavan isänsä, Roy Harkimon tukena Tampereella oleva Amanda Harkimo on päivitellyt kuulumisia sometarinoissaan. Amanda kertoi isänsä olevan tutkimuksissa alkuviikosta ja heidän toivottavasti kuulevan lisätietoja syövän tilasta. Roylla todettiin heinäkuussa 2022 maksasolusyöpä, jolla oli myös etäpesäke kädessä.
Roy kertoi aiemmin Seiskalle, että sairaus löydettiin sattumalta.
– Olin kiipeämässä veneeseen tikkaita pitkin, kun kuulin raksahduksen. Luulin tikapuiden hajonneen ja huojuvan otteessani, mutta sitten huomasinkin käteni katkenneen, Roy muisteli aiemmin.
Isänsä tukena oleva Amanda esitteli potilashotellia, päivitti kaksikon lounastunnelmia ravintolasta ja hänellä oli aikaa lukea myös uutisia.
Syöpään sairastunut Roy Harkimo tekee työtä etänä: Toivon, että hoidot tehoavat
Allergialääkkeitä ja häpeää
Syyhytapauksien lisääntymisestä kertova uutinen kiinnitti dj:n huomion ja kaunotar päätti jakaa myös oman ikävän kokemuksensa taudista.
– Tän pahempaa sairautta en itse oo koskaan kokenut. Tais kestää sellaset 8 kuukautta päästä siitä eroon, Amanda kirjoitti uutisen päälle sometarinoissaan.
Amandan syyhytapauksesta on jo aikaa pari vuotta, mutta syyhyt saavat aikaan edelleen epämiellyttäviä tunteita. Tilanne vaikutti myös lompakon suuruuteen.
– Siitä onneks jo parisen vuotta ja monta sataa euroa eri lääkkeisiin ja kämppien siivouksiin meni.. Kuumottaa nyt hitosti koska se on ihan hirveetä.
– Allergialääkkeitäkin nappasin levyllisen päivässä silloin, kun ei sitä mitenkään kestänyt ja häpeähän siinä oikeasti oli kova. Syyttä jättää halaamatta kaikkia jne jne...
Terveyskirjasto.fi-sivusto kertoo, että syyhyn aiheuttaa 0,3–0,5 mm:n pituinen hämähäkkieläimiin kuuluva syyhypunkki, joka leviää ihmisestä toiseen läheisen kosketuksen kautta. Syyhyn pääoire on kova kutina.
Amanda Harkimo hämmentää sometilityksessään: "Täs on on mun peppu"
Hjallis Harkimon äiti on kuollut - Amanda Harkimon muistopäivitys mummolleen koskettaa